»Me olemme olleet Tapion ja Ahdin valtakunnissa, kuten näette», sanoi Arvo ja osotti märkiä vaatteitaan — »minä pyydän ensiksikin, että tälle tytölle hankkisitte kuivia vaatteita, lämpimän vuoteen ja jotakin lämmintä juotavaksi».
»Kyllä, astukaa sisään.» Kun saliin astuivat, tuli matami jo heitä vastaan, ja Arvo sanoi:
»Pyydän anteeksi, että yörauhaanne näin häiritsemme, mutta meidän oli tähän melkein pakko, kuten pian saatte kuulla.»
»Pue Iirin ylle kuivat vaatteet, muijaseni», käski lukkari. »Hän on noin märkä, kuten näet, ja keitä maitoa, että lapsi saa juoda itsensä lämpimäksi.»
»No mikä sinun on, Iiri? Kuinka tuommoiseksi olet tullut? Vapiset aivan. Mitä maidosta sinulle on, kahvia keittää tarvitsee, siitä lämmin tulee, eikä lämmitys herroillekaan pahaa tee.»
»Ei teekään», sanoi Aksel, »eikä kuivat vaatteet serkulleni, sillä hän on myöskin ihan märkä».
Lukkari kiirehti tuomaan kuivia vaatteita, ja niin pian kuin Arvo oli pukeutunut niihin, rupesi hän kertomaan, miten hän oli kuullut Iirin laulun ja rientänyt katsomaan, kuka se myöhään illalla metsän yksinäisyydessä noin kauniisti lauloi. Silloin hän oli nähnyt Iirin syöksyvän lampeen. »Kun tyttö virkosi sen jälkeen, kuin olin hänet pelastanut», lisäsi Arvo, »oli hän aivan houreissa ja näytti pelkäävän Renkalaa ja hänen nyrkkiänsä.»
»Niin, minä sen kyllä ymmärrän», virkkoi matami. »Kun olin illalla Renkalassa, oltiin siellä kovin suutuksissa tytölle sen takia, että yksi elukoista oli jäänyt metsään; mitä sitte lienevät hänelle tehneet, koska tyttö noin pois suunniltaan tuli. — Iiri rukka, mitäs ajattelitkaan, kun tuollaisen kamalan työn aioit tehdä? Se oli hirveä synti.»
»En ajatellut mitään, halusin vain äitini luokse.»
»Voi lapsi parka! Jumala, joka oli niin armollinen, että lähetti sinulle pelastajan, ei suinkaan sinua vastakaan hylkää. Mieheni ja minä emme sinua enää laske pois. Tytär-vainajamme sijassa pitää sinun nyt olla, ja kyllä koetamme huolta pitää, että sinusta ihminen tulee.»