»Kyllä saatte», vastasi ruustinna ja istui hetkeksi katselemaan nuorten iloa. Eversti Aateli seisoi ruustinnan lähellä ja sanoi:
»Neiti Salmesta on tullut todellakin sievä tytönnupukka; paljon ne vuodet vaikuttavat nuoriin — jos vanhoihinkin —»
»Niin kyllä! Ajat kuluvat — lapset muuttuvat nuorisoksi, nuoret vanhoiksi ja vanhat muuttavat maan poveen.»
»Aivan oikein, uudet, yhä uudet polvet astuvat esiin, mutta ilot, murheet ja taistelot ihmiskunnalla ovat aina samat», lausui eversti huoaten. Hänkin ehkä muisti taistelojaan, sillä hän ei ollut onnellinen kodissaan — ylpeä ja turhanaikainen vaimonsa vaikutti, kuten vaimo ainakin, suuremmassa määrässä kodin oloihin kuin perheen isä.
Tanssi oli nyt loppunut, ja ruustinna pyysi vieraansa illalliselle, hyvin varustetun pöytänsä luo. Varmaankin oli tällä haavaa hänen suurin ilonsa, kun hän näki, miten runsasvaraiset ruoka-astiat hyvällä vauhdilla alenivat.
Kun vieraat illallisen jälkeen vihdoin saapuivat jäähyväisiä sanomaan rovastille ja hänen rakastettavalle perheellensä sekä kiitoksia hauskasta illasta, niin he epäilemättä ajattelivat, mitä sanoivatkin, sillä hauskat Nuutinpäivät oli pappilassa vietetty, siitä oltiin yksimielisiä.
KAHDESTOISTA LUKU
Kevät, oi ihana aika, — olkoon se sitte ihmislapsen, ihmissydämen tahi luonnon kevät. Oi ihana kevät! Niin ehkä ajattelivat pappilan Hanna ja kievarin Hely, kun kartanon haassa taittelivat nuoria vihdaksia. Haka kuului osaksi myöskin Seppälän kestikievariin, vaikka sitä nimitettiin kartanon haaksi, koska se ulottui sinne asti.
»Pääseekö Marttikin Pälkäneelle huomenna?» kysyi Hanna.
»Pääsee», vastasi Hely, »ja Kallu myöskin. Suutarin Janne lupasi käydä kyytiä Kallun puolesta, ja Taaven-muori saa minun sijastani olla herroja passaamassa. Martille annettiin lupa muuten; ei tarvinnut edes etulaista hankkia. Isäntä on aina ollut kovin hyvä Martille. En tiedä, miten veljeni osaakin tehdä kaikki isännän mielen mukaan.»