»Kyllä minä tiedän, miksi sinusta kaikki tänään näyttää ihanalta», sanoi Hanna. »Se vain on sen vuoksi, että nyt olet omassa vallassasi, vietät omaa aikaasi etkä isännän. Sentähden katselet levollisempana ympärillesi ja havaitset kaikki, mikä on kaunista.»
»Vastako nyt hän havaitsee, mitä on kaunista? Onhan hän sinutkin jo aikaa ennen nähnyt», virkkoi Kallu.
»Älä aina hassuttele», torui Hanna.
»Kyllä Hannan puheessa perää saattaa olla», sanoi Martti ja kuiskasi sitte morsiamelleen: »On se sentään hauskaa, kun kerran oman kodin saamme.»
»Kyllä tämä tämmöinen matka on hupainen!» huudahti Hely, kun Pälkänevesi saarineen rupesi näkymään.
»No joko vihdoin sinäkin tämän hupaiseksi huomaat. Minä jo ajattelin, ettei sinua koko helluntaimatkamme miellyttänytkään.»
»Mihinkä mennään kortteeriin?» kysyi Martti.
»Mennään kirkko-Mustalaan — kyllä siellä saamme hevosemme talliin», vastasi Kallu.
Huomenkellot rupesivat kajahtamaan, juuri kun matkailijamme lähenivät kirkonkylää. Joka haaralta tuli juhlavaatteisiin puettuja ihmisiä, jotka pyrkivät samaa päämäärää kohti. Pälkäneveden sinertävällä pinnalla näkyi suuria kymmenhankaisia veneitä, joitten välkkyvät airot ikäänkuin komennon mukaan yht'aikaa nousivat ja laskeutuivat, ja kuten kosken kuohunnassa tulivat veneet rantaan.
»Katsokaas, noissa veneissä me Kukkolaan pääsemme!» kertoi Kallu.