»Pelimanni Jussi hoi!» huusi talon poika, »pankaa polskaa nyt». Polskan säveleet kuuluivat, ja tanssia pyörähytettiin aikalailla.
»Mennään keinumaan», sanoi Kallu, »koska keinu on tyhjänä». Martti ja Kallu sekä Hanna ja Anna istuivat keinuun, mutta Kallu lupasi ottaa vielä Helyn toiselle ja Mantan toiselle polvelleen.
»En maar tulekaan», intti Hely, »vielä pudottaisit».
»En minäkään», virkkoi Manta.
»Totta yhden kuitenkin pidän», sanoi Kallu. Manta, joka tuohon tapaan oli kyllä tottunut, menikin sentään kursailematta Kallun syliin, ja nyt annettiin aika vauhtia keinulle. »Hei vain!» huusi Kallu, »näin sitä keinutaan» — ja keinussa rupesi hän laulamaan:
»Ei missään oo niin lystiä olla kuin on Kukkolassa ja lassa. Siellä saa istua riiarin polvella korkeella keinumassa.»
»Kuulkaas, mitä nuo pojat laulavat tuolla keinulla, mennään kuuntelemaan!» Näin huudahti eräs mies muutamille tovereilleen, ja he läksivät keinulle.
»En minä enää keinua tahdo, koska tuollaisia laulatte», sanoi Manta.
»Istukaa rauhassa vain, onhan täällä lysti olla. Kuules Martti», sanoi
Kallu taas:
»Järven rannalla punainen torppa ja siell' on sisarukset ja rukset. Nai sinä toinen ja minä nain toisen ja ollaan vuoverukset.»