"Hän on siis vain tuollainen matamin tyttö", sanoi Helmi ja rupesi hyräilemään:
"Ostat hatun, ostat kapan, röökinäksi muodostut. — Uh, kuinka on kuuma tänään! Olisin halusta jättänyt sadetakkini kotia, mutta mamma vaati minua ottamaan sen mukaani illan vuoksi. Hän arveli, että ilma kävisi kosteaksi. Ehkäpä tuo Terttu eli Kerttu, tahi miksikä häntä nimitit, ottaisi kantaaksensa tämän, kun antaisin hänelle pienen juomarahan."
"Mitä tuumitkaan!" huudahti Mandi.
Elias katsoi harmista säihkyvillä silmillä Helmiin ja lausui: "Te olisitte todellakin hyvin kohtelias sille tytölle, jolle me olemme koettaneet hankkia lepopäivän. Kantaa teidän takkianne, se ei saa tapahtua! Ennen —".
Hän ei saanut jatkaa, sillä samassa Kerttu jo tuli. Hän oli niin sievän, iloisen ja raittiin näköinen, että sekä Helmi että Nanni ihmeekseen häntä katselivat. Pieni veitikkamainen hymy hänen huulillaan lisäsi myöskin hänen kauneuttaan. Kerttu oli kuullut loppu-osan noitten nuorten keskustelusta ja sepä hiukkasen häntä nyt huvitti.
Mandi esitti kumppaneillensa Kertun ja sitten läksivät matkalle. Tiellä lisääntyi heidän seuraansa vielä kolme nuorta herraa.
Kun vähän matkaa olivat kulkeneet, sanoi Kerttu hymyillen: "Ehkäpä minä saisin kantaa Helmi neiden takkia; minulla kentiesi on vähän enemmän voimia."
"Ei, ei suinkaan, mitäpä te paremmin jaksaisitte."
"Kyllä maar, eihän minun ole ollut vara elää niin hienosti kuin teidän."
Helmi oli aivan häpeissään, mutta nuoret herrat riensivät ottamaan hänen takkinsa ja Helmi unohti pian tukalan asemansa siitä ilosta, että herrat kilpailivat hänen takkinsa kantamisesta.