He menivät saliin, jossa taas syntyi ilo. Elias katseli etsien ympäri huonetta ja kysyi vihdoin: "Missä on Kerttu?"
"Kerttuko? niin tosiaankin, hän on poissa", sanoi Anni. "Hän ehkä meni aukaisemaan postissa tullutta joululahjaansa tuonne kammariin. Menkää sinne vain häntä tervehtimään, hän varmaankin kovin hämmästyy."
Kerttu istui miettiväisenä, kirja sylissä, kun Anni aukaisi oven, sanoen: "Kerttu, tässä tuon luoksesi vanhoja tuttavia." Sen jälkeen riensi hän taas saliin, teetä kuppeihin kaatamaan.
"Elias!" huudahti Kerttu, vaan samassa hän onnellisesti hymyillen tarjosi kättä Eliaalle, joka sulki hänen syliinsä, sanoen:
"Nyt tulin perimään puhjennutta ruusuani!"
"Minä tiesin sinun kerran tulevan, en koskaan ole sitä epäillyt", vastasi Kerttu.
Vähän aikaa juttelivat he keskenänsä ja menivät sitten käsitysten saliin, jossa Eliasta uutena perheenjäsenenä sydämmellisesti otettiin vastaan.
Erkin pappilassa vallitsi nyt onni, rakkaus ja rauha, ja iso-äidin ilo oli oikein täydellinen, kun pikku Manne, jonka Erkki oli vienyt Elias sedälle onnea toivottamaan, vähän suutaan nirpistäen kurkotti käsiänsä mummollensa, sanoen: "Mum — mummo".
"Vielä yksi joululahja lisää!" huudahti iso-äiti, "lapsi osaa sanoa mummo".
Myöhempään illalla sanoi Teinin leski: "Erkki, kiittäkäämme Herraa kaikesta hyvästä, jota Hän meille on tänäkin päivänä suonut."