"Kuules Valva, onko totta, mitä puhutaan", kysyi emäntä, kun toiset olivat menneet. "Sanovat että Salovaara on pakottanut sinua antamaan rukkaset Maurille?"
Tälle vanhemmalle ystävällensä ei Valva saattanut puhua toisin kuin asian laita oli. Hän siis kertoi kaikki niin kuin tosi oli.
"Kyllä arvasin, että tähän oli pantu siivet ja saparat lisää. Hyvä että sain kuulla asian oikean laidan. Älä toki liikaa sure, kyllä isäsi tavallaan tarkoitti parastasi. Itsekkäisyytemme tekee meitä usein sokeiksi, ja niin on se ukonkin tehnyt tällä kertaa. Luota kuitenkin siihen, että taivaallinen ystäväsi tämänkin voi parhaaksesi kääntää."
Valvan silmistä vieri muutama kyynel ja hän vastasi:
"Sanotaanhan, että vuosien kuluessa pahimmatkin haavat arpeen menevät, mutta mahdottomalta se minusta tuntuu. Olen mieleltäni parissa viikossa käynyt niin välinpitämättömäksi kaikesta, etten tunne itseäni."
"Sinulla on paljon työtä kodissasi, ja työ sekä Jumalan sanan tutkiminen antaa parahiten lohdutusta."
Seura, joka oli ollut kävelemässä, palasi nyt ja siten emännän ja Valvan keskustelu loppui.
Ompelua jatkettiin vielä vähän aikaa, mutta ilta rupesi käymään kosteaksi, joten seuraa kutsuttiin sisälle teetä juomaan, ja sitte koottiin ompelukset kokoon ja kukin läksi kotia eri haarallensa.
IV.
Kolme vuotta oli kulunut siitä, kuin Rautalan ompeluseurassa viimeksi tapasimme tuttavamme. Tuomelan tyttäret ovat jo molemmat joutuneet naimisiin, vaikka Salovaara oli ennustanut, ettei heistä kukaan huolisi, kun olivat köyhiä. Salovaarassa sitä vastoin on kaikki entisellään. Sulhaset saavat palata takaisin. Päästä pinokin aljetaan, ja Valvaa kaikki mielivät, mutta turhaan. Mäkipään torpan muija ennusti, että: "vanhapiika siitä Valvastakin pian tulee, kun siinä sulhasia suotta kiusaa. — Maasta ei oteta eikä taivaasta anneta, niin tulee kun tuleekin, vanhapiika."