"Kiitos, kyllä se vain oli hyvää; olikin niin kovin jano. Hyvästi."
Maiju meni. Tuomelan palkolliset olivat kertoneet, että isäntä lukkarin parissa oli lähtenyt naima-matkalle, ja Maiju päätti mennä Salovaaraan uutisia viemään, mutta poikkesi, kuten näimme, Tuomelaan juomaan. Silloin sattui hän juuri kuulemaan, kun emäntä kysyi, minä päivänä Ruoholasta tullaan talonkatsojaisiin.
Maiju kulki metsätietä pitkin oikein rivakkaasti ja tuumi vain, mitä Valva sanoisi — hän, joka Maurin tähden kaikki sulhaset hylkäsi. Matkaa kesti yksin kulkea, joutui siinä tuumata jos jotakin. Neljä virstaa pitkä se metsätiekin oli, vaikka paljon oikaisi. Maantietä pitkin olisi kestänyt kulkea paljon enemmän. Mutta olihan hauska olla ensimmäisenä uutisten tuojana. — "Eiköhän Valvakin nyt miestä ota, kun ei Mauria enään toivoa voi —" ajatteli Maiju itsekseen. Hän kulki yhä kiireemmin ja pyyhkieli otsaansa hiestä, mutta jopa hän nyt ennättikin perille.
Maiju astui tupaan, jossa tytöt par'aikaa kaikin olivat. Valva leikkeli kankaasta lakanoita, joita Maila ja Kerttu ompelivat.
"Päivää, täälläpä ollaan ahkerassa työssä!"
"Terve tultuasi! Onhan tässä työt leveillään. Kiiruhdamme ompelemaan lakanoita valmiiksi, kun pian ruvetaan pyykille."
"No sittehän tulin hyvään aikaan; minäkin rupean tässä talkooseen osaa ottamaan."
"Kiitos vain. Mutta mitä sinä nyt rupeaisit ompelemaan, kun juuri vierailemaan tulit."
"Sehän on hauskaa vain, anna tänne yksi lakana, niin rupean ylenluomaan."
"No tuossa on sitten. Onhan teillä nyt kaikilla tarpeeksi työtä, minä menen suun-avausta toimittamaan."