Mauri kertoi Reetalle asiasta, ja sanoi: "Kai sinne mennään, vai mitä arvelet?"
"Tietysti, onhan hyvin hauska tutustua naapureihimme."
"No ei heitä juuri naapureiksi saata sanoa, onhan sinne lähes penikulma ajettavana."
"Niinkö pitkä matka? Suntion Maiju sanoi sinne olevan noin neljä virstaa oikotietä metsän läpi. Sanoipa vielä, että sinä sisariesi seurassa usein kävelit sitä tietä Salovaaraan."
"Niin, kyllä kävimmekin, mutta kukapa sen tien niin mitannut on — Maijuko? Hänen silmänsä ei ainakaan ole juuri luotettavaa laatua. Mutta siellä on märkää tähän aikaan. Lähdetään hevosella vain."
"Onhan se hauskaakin ajella rautiolla taas, en olekkaan pitkään aikaan saanut sillä ajella. Miina varmaankin nyt tahtoisi olla minun sijassani, kun Salovaaraan lähdetään. Hän oli niin kovin ihastunut rautioon. Hullutteli, kun minä oitis sinuun mielistyin, ja sanoi: "enemmän minä hänen rautiostaan pidän."
Mauri istui miettiväisenä. Hän olisi halusta tahtonut sanoa Reetalle, että hän ennen oli pitänyt Valvasta, ennen — niin, olihan se toista nyt kuin ennen — mutta mikä häntä esti? Hän oli monta kertaa aikonut sen tehdä, mutta ei rohjennut milloinkaan. Hän pelkäsi vaistomaisesti, että jotakin särkyisi, murtuisi, jos hän nyt näin perästä päin puhuisi. Hän oli vaiti, mutta kuitenkin se olisi ollut parempi, että hän olisi kaikki puhunut. Sillä olisi hän jo osottanut, että vaimo nyt oli hänen lähin ystävänsä.
Iltapäivällä lähdettiin, ja nuori emäntä oli iloinen ja sievä. Mauri vei oikein tyytyväisenä hänet näytteille.
Salovaarassa heitä otettiin kohteliaasti vastaan. Valva oli muitten muassa portailla vastaan ottamassa. Hän ei ollut vielä ennen tavannut Tuomelan nuorta emäntää.
Vieraat vietiin sisälle ja Mauri katosi pian ukko Salovaaran huoneeseen. Hän oli ensi kerran häittensä jälkeen Valvan seurassa, ja tämä tuntui hänestä rasittavalta. Jotakin kankeata oli ilmassa ensin, mutta sitten tuli Rantalan väki, ja kun he olivat jo tuttuja Reetan kanssa, päästiin pian oikein puheen alkuun.