"Valva siis jäi sian-nahkaa kantamaan," virkkoi emäntä vähän ivallisesti. "Mutta eipä ole kummakaan, kukapa sitä juuri tietensä toisten loppua hapottelisi."
Isäntä hätkähti. Hän ymmärsi nyt, että Reeta tiesi kaikki. Mutta harmistuneena Reetan äänestä, vastasi hän:
"Kyllä Valva miehiä olisi saanut yhden joka sormelle, mutta hän ei ole huolinut."
"Niin, kai maar hänen isänsä rahat kelpaisivat, mutta tyttö on kai siksi järkevä, ettei myy itseänsä."
"Luulen minä hänen kelpaavan rahattakin, sillä osaapa hän pitää niin hyvän talon komennon, että hän jo silläkin talonsa rikastuttaa."
"Niin no, eihän minun sovi kinata, kai sinä hänen parahiten tunnet, joka viisi vuotta olet hänen kanssaan niin läheisessä tuttavuudessa ollut."
"Kyllä olenkin hänen hyvin tuntenut," vastasi Mauri levollisesti, "eikä minulla ole syytä otaksua, että hänen luontonsa olisi muuttunut, vaikka sitte on jo useita vuosia kulunut, kun minä olin lähemmässä tuttavuudessa siinä talossa."
Nyt tuo asia oli selvillä. Maurin mielestä oli hyvä vain, ettei hänen ja Valvan entinen väli enään ollut Reetalle tuntematon. Hän vaan ihmetteli, kuka tuosta oli saattanut puhua. Mutta tultuaan kahden kesken, eivät kumpikaan asiasta enempää keskustelleet. Jotakin vierasta, jotakin särkynyttä oli syntynyt heidän välilleen. Mauri oli kylmempi ja Reeta kärsi itsekseen. Hän kärsi niin, ettei hänellä ollut voimaa täyttämään velvollisuuksiaan. Jos hän olisi voinut tehdä sen, kuten alussa, olisi hän luultavasti vihdoin päässyt voitolle. Hän olisi voittanut miehensä kunnioituksen ja sitte myöskin varmasti hänen rakkautensa.
VIII.
Viisi vuotta on kulunut. Tuomelassakin on sillä aikaa muutoksia tapahtunut. Vanhukset ovat kuolleet, mutta kaksi nuorta vesaa on heidän sijassaan kasvamassa, tyttö ja poika. "Oikein mielilapset," sanovat imarteliat. Mutta Reetan poskista ovat kukat kuihtuneet, hän toimittaa työnsä väsyneesti ja alakuloisella mielellä.