Sanna jäi tuumaamaan, miten Niemen ukolle saisi sanotuksi Mikin morsiamesta, mutta ei kauan ehtinytkään tuumata, sillä ukko tuli samassa. Sanna nielasi, yskähti ja jopa jo puhkesi sanoihin: "Ettepä tiedä, isäntä, mitä minä tiedän, että Mikillä on morsian".
"Vai niin, sittepä saan miniän, se hyvä".
"Niin kyllähän sen kaikki jo tietää, vaikka ei kukaan ole teille sitä puhunut, että Mikki on kihlannut Kraatarin Lyylin, mutta tuossa minä sen nyt sanon".
"Olisit säästänyt tuon siksi, kuin tapaat toisia juoru-ämmiä, sopisipa se puhe jutuksi heille, muut kaikki kyllä ymmärtävät, että Niemen Mikki kyllä saa morsiamen rikkahimmista taloista. Älä toiste tuo juoruja minulle pojastani, sillä et siitä makeisia saa. Paremmin minä hänen tunnen, kuin te juoru-ämmät". Näin lausuttuansa jätti ukko Sannan, joka lavitsoita harmissaan vielä kiivaammin huhtoi, ja läksi oikoisena pois.
Ukko meni tuvan perässä olevaan kamariin, kamarissa oli leveä keinu-tuoli: siihen ukko tavallisesti istui, kun hänellä oli jotain tärkeätä tuumattavana, ja tähän hän nytkin istui. Hän keinutti tuolia, että lattia jyskyi, vaan sitä ei hän näkynyt huomaavankaan, sillä häntä kovin harmitti, että Mikki oli rakastunut Lyyliin. Hän ei tuota epäillyt enään, vaikka ei hän sitä tahtonut muille näyttää, että hän sen uskoi, eikä hän sitä ollenkaan kärsinyt, että pojastansa hänelle mitään kanneltiin. Tuokos nyt oli harmillista, että Mikki oli joutunut juoru-ämmäen paneteltavaksi! Ukko tuumasi sinne tänne, miten tämä asia olisi autettava, vaan tuumat jäivätkin kesken, kun Mikki astui sisälle. Ukko katseli terävin silmin soreaa poikaansa ja sanoi nyt:
"Katso, poikani! tämä talo on hyvä ja kaunis. Huoneitten seinät ovat vahvasta hongasta, seutu on ihana, katso, kuinka lainehet auringon loistossa välkkyvät meressä, ja siellä on kalan-saalis hyvä. Niitut kasvavat apila-heinää, ja pellot antavat runsaasti jyviä, kun vain Herra hallalta varjelee. Tässä talossani olen aina työtä tehnyt ajatellen, että sen kerran perinnöksi jättäisin rakkaalle pojalleni". Ukko oli hetken ääneti, mutta nyt jatkoi hän vakavalla äänellä: "Yhden toki vaadin sinulta ennen, kuin tämän sinulle annan. Kuuntele tarkasti! Kunniallisen talon-tyttären pitää sinun kotoon emännäksi tuoman, tuosta kraatarin tytöstä en minä miniäksi huoli. Se puhe, että sinä olet kihlannut Lyylin, on nyt jo akkaen juoru-juttuna; ole sen vuoksi paremmin varallasi, kun Lyylin seurassa olet".
"Isäni! Lyylin silmät ovat kirkkahammat kuin välkkyvä meri, Lyylin posket hohtavammat kuin apila-niittu, ja hänen sydämmensä on parempi, on minulle kalliimpi kuin Niemen talo".
"Tyhmä poika! kyllä vielä toisin ajattelet; muista, että minä en sanojani muuta", sanoi ukko ja läksi pois paiskaten oven kiinni.
Mikki jäi suru-mielin kamariin, suru-mielin meni hän päivälliselle, eikä maistunut ruoka, vaan illan tultua läksi hän Kuuselaan päin, mennäksensä muitten nuorten kanssa merelle tervatynnyreitä polttamaan.
Mikki kulki ala-kuloisena eteenpäin. Hän tiesi, ett'ei isänsä turhaan sanoja sanele, mitä hän kerran on päättänyt, siitä ei hän luovu. "Mutta minäkin olen päättänyt", ajatteli Mikki, "minä olen perinyt isäni luonnon, mitä olen sanonut, sen olen myös tekevä, ja Lyyli on omakseni tuleva. Tällä kertaa täytyy isäni tahdostansa luopua. Muutoin olen hänelle kyllä kuuliainen, vaan tällä kertaa en. En, vaikka kohta täytyisikin jättää kotoni ja muualla hakea leipääni. Minä ja Lyyli osaamme molemmat työtä tehdä".