"Kaisa Haalmanni! Kas niin, oikein siinä seisoo allepiirrettynä Kaisa Haalmanni — kyllä se kirje sisareltani on. Mutta Martta, mitäpä nyt vastataan?"
"Paras että lähden, ei liiasta väestä tavaraa kartu."
"Älä, Martta kulta, meitä jätä!" huudahti Maalu.
"Kyllä aika sentään sinultakin kuluu, vaikka lähdenkin", vastasi Martta, "työ ajanhupia antaa. Tule Maalu, mennään nyt kaloja perkaamaan."
"Mennään vain; vielähän saamme yhdessä työtä tehdä." Maalu itkeä nyyhkytti ja Marttakin pyyhkieli silmiään.
Tyttöjen lähdettyä tuli Miina sisälle ja äiti kertoi mitä täti oli kirjoittanut. "Mitä Martta tuumasi?" kysyi Miina.
"Oli vain valmis menemään."
"No niin, Kontion Kallu tahtoo, että me ennen Köyriä menisimme kuulutukseen ja sittehän Kallu tulee tänne; eihän Marttaa silloin enään tarvita. Maalu kohta jo jaksaa tehdä mitä Marttakin."
"Mutta entä jos Martta vietäisiin Kontioon? — Olen huomannut, että vanhempi veli on Marttaan silmänsä iskenyt. Kustu on kelpo poika." —
"On niinkin, mutta Kustu sai rukkaset Martalta tänäpäivänä. Tapasin äsken Kallun, joka kertoi, että Kustu itse oli puhunut hänelle asiasta sekä sanonut: 'kyllä melkein tiesin näin käyvän, mutta koettaa täytyi kuitenkin.' Ei Martta koskaan ole kahdella päällä siitä, mitä hänen tehdä tulee."