"Kyllä he hyvin voivat sekä Kontiossa että meillä", vastasi Miina, "ja kotona ovat Kontion nuoret kaikki."
"Niin ovat vielä, —" sanoi Martta myhähtäen.
"Vai vielä, mitä tarkoitat?"
"Tule, Martta, kantamaan kapineitamme porstuaan", keskeytti Miina puhetta, sillä hän pelkäsi Martan rupeavan pitkiin selityksiin. He lähtivät toimeen, mutta Severi olikin jo kantanut jyväsäkit sekä lampaat ja vieläpä arkunkin porstuaan, muutamia kääröjä ja myttyjä rattahilla kuitenkin oli jäljellä, joita tytöt menivät noutamaan.
Haalmanska oli sisarensa tyttärille keittänyt maitokeitosta ja kantoi nyt tuota höyryävää ruokaa kivi-astiassa pöydälle, ajatellen sillä välin: "Vielä", sanoi Martta, "mitä lienee tarkoittanut? — Miinakin kesken vei hänen pois, ett'en saanut vastausta. — Täytyy kysyä iikalta tarkemmin. — Martta näkyy olevan paljon puhuvaisempaa laatua kuin Miina. Lieneekö heillä minulle pellavasykyrää? — Olisihan sopinut tuliaiseksi tuoda." Haalmanska raotti ovea ja huusi: "Tytöt hoi! Tulkaa illalliselle, ruoka on nyt kuumana."
Severi ja tytöt tulivat Haalmanskan lämpöiseen suojaan ja tytöt rupesivat illalliselle, mutta heidän tätinsä jatkoi kysymyksiänsä:
"Onko teillä pellavat lihdattuna?"
"On kyllä ja häkylöittynäkin. Äiti lähetti tädillekkin muutaman sykyrän."
"Mitä se nyt olisi tarpeellista ollut, mutta kiitoksia vain, eipä niitä pellavia täällä helposti saa. Suutari, jolla nuorin poikamme oppia käy, on aina ostanut naskoolankansa minulta, mutta nyt olen aivan ollut pellavien puutteessa, ett'en ole saattanut kehrätä."
Kun tytöt olivat päässeet ruoalta, meni Miina tuomaan tädillensä mytyn, jossa oli pellavia ja villoja. "Tässä, täti hyvä, on äidin lähettämät tuliaiset."