"Hyvää päivää, Haalmanska!" "Jumal' antakoon! Armo on hyvä ja istuu keinutuoliin. Severi laittoi sen minulle. —- 'Äidillä, jolla aina käy hienoja vieraita', sanoi hän, 'täytyy olla hyvä tuoli', ja mukavasti siinä istuukin; armo on hyvä ja koettaa."
"Tässähän varsin mainiosti keinuu."
"Niin minustakin. Äijäni on timpermanni, eikä joudu tuollaisia tekemään, mutta Severi poikani, hän kyllä puusta irti saa vaikka mitä."
"Mutta, Haalmanska hyvä, minä nyt taas tahtoisin teitä toimittamaan minulle taitavaa kyökkipiikaa."
"Jaa, niin kai; kyllähän niitä päästötodistuksia minulla on, jos ne sitte vain muuten ovat sopivia; ruvetaan niitä tarkastamaan. Tässä nyt on yksi, Viinu Aaltosen. — Hän palveli toissa vuonna everstillä ja viime vuonna herasyörinkillä ja tänä vuonna pappilassa."
"Ai, hän on muuttanut joka vuosi, en häntä uskalla ottaa."
"No kun ei passaa, niin tässä on toinen — Henriika Simoliin, hän on Puupakan kartanossa palvellut ja osaa olla sisällä ja kyökissä; ehkä minä annan armolle hänen, kyllä minä olin päättänyt pitää häntä everstinnaa varten, sillä heiltä menee köksä pois, kun tuli vääpelin kanssa naimisiin. — Severi kuules!"
"Hää".
"Tule tänne, poikani."
Severi, pitkä, kaunis mies, jonka kähäräiset hiukset olivat keltaiset kuin Längelmäen pellavat, tuli nyt sisälle ja kumarsi, kysyen: "Mitä, äiti, tahdotte?"