"Täti! Martta osaa kutoa Inkerille kauniin hameen."
"Vai niin; osaatko kutoa?"
"Osaan minä nastaraitaista ja parkkumiraitaista ja tirkkua ja ohranpäistä, ja kaikellaista mitä tavallisesti kudotaan."
"Sepä hyvä", sanoi Agaata, "Kun maalle mennään, tulet sinä olemaan kotona ja silloin on sinulla aikaa kutoa. Mutta sinä saat nyt mennä Inkerin kanssa ruokasaaliin."
Martta ja Inkeri menivät ja neiti Visa virkkoi: "Katsokaapas, miten tarkka lapsen korva on. Ei ole sopiva puhua lasten kuullen, mitä ei tahdo ilmaista jokaiselle."
"Kyllä sinä olet oikeassa, me teimme väärin, mutta minun täytyy kuitenkin lujasti kieltää Inkeriä puhumasta Martalle kaikkea, mitä kuulee", sanoi Agaata.
"Kolmen vuoden vanha lapsi, ei hän vielä ymmärrä, mitä hän puhuu, mitä puhumatta jättää", vastusti Kunigunda.
"Mutta meidän täytyy se opettaa hänelle. Hänen tulee vähitellen ymmärtää, ett'ei hänen sovi Martalle puhua, mitä me täällä juttelemme, sekä että me olemme hänelle läheisempiä kuin Martta. Sen totuuden on moni vanha lausunut, että kolmen vuoden vanhasta lapsi jo saa pysyväisen vaikutuksen kasvatuksestaan."
"Se on varma — aivan varma!" todisti neiti Visa; ja kylläkai hänen todistuksessaan oli perää, koska hän sen noin varmasti tiesi. —
Neidet olivat niin innokkaasti jutelleet, ett'eivät huomanneet, miten ilma yht'äkkiä oli käynyt sameaksi, ennenkuin kuulivat Inkerin iloisesti huutavan ruokasalissa: "Lumilintuja lentää! Katso, Martta, pian, pian, kuinka paljo lumilintuja!"