"Kiitoksia, kyllä on kovin hauskaa mennä vähän ulkotyöhönkin". Martta lähti ulos ja hetken perästä hän harava olalla meni heinäväen parissa niitylle. Severi ja Matti kulkivat taas rinnakkain, kuten hyvät ystävät ainakin, ja Matti kehui ampumistaitoaan. "Niin me ammuimme vain, että joka laakilta meni pilkkuun".
"Tokkohan?"
"Meni kun menikin ja kotia päästyämme sitten laulettiin ja pidettiin hauskaa". Muistellessaan reservi-aikaa Matti rupesi laulamaan että koko seutu kaikui:
"Sinisilmän lammen rannalla
On mua kasvatettu,
Suomen saaren vartiaksi
Koht' olen koulutettu".
Mutta nyt ennätettiin niitylle, jossa sitten ahkera työ alkoi. Martta, joka oli sisätyössä koko kesän ollut, paistoi niin hohtavan valkoiselta toisten rinnalla, että oli ikäänkuin joku hienompi olento, mutta työ sujui niin hyvin, että kyllä piankin huomasi hänen ulkotyössä olevan paikallaan yhtä hyvin, kuin kangaspuissakin. Ahkeraan tehtiin työtä, ei Mattikaan joutunut laulamaan. Päivällisen jälkeen vasta pieni ruokalepo suotiin heinäväelle ja silloin Matti kiirehti Martan lähelle. Hän koetti saada kaikellaista puhetta alkuun, mutta Martta ei paljoa viitsinyt häntä kuunnella. "Ruvetaanpa aprikoimis-arvoituksia arvottelemaan, Martta", sanoi hän vihdoin, koettaaksensa tällä tyttöä huvitella.
"Ruvetaan vain".
"Kuka alkaa? Martta, ala sinä".
"En minä, mutta kyllä jatkan".
"Entäs jos minä sen teen, mutta kuka arvaa? Jos alan k:lla, olen piikkejä täynnä, vaan jos alan M:llä, olen kaunis tyttö".
"Se on kartta ja Martta", sanoi Anna-Maija karjakko.