"Anttilan Santra kuulutettiin jo!"
"Vai niin, soo, soo! Koskahan nyt häät tulee? No kylläpä se paras olikin. Mitäpä he siinä suotta nuoruuttaan olisivat kuluttaneet odottaen. Onhan nikkari-Kallu kelpo työmies, ei Anttilan yhtään tarvinnut estellä tytärtään Kallua ottamasta, kyllä siinä vain miestä on. Vai kuulutettiin nyt".
Muija läksi seuroineen ja kirkolta tuliat jatkoivat matkaansa. Tultiin
Impelään vievälle tienhaaralle, jonnekka Severi ja Martta poikkesivat.
Kun kahdenkesken jäivät, sanoi Severi: "Martta, mitäs tässä mekään
suotta nuoruuttamme kulutamme".
"Eihän se suotta kulukkaan, työhön kuin hyvin kelpaamme kumpikin".
"Mutta kulutamme itseämme toisten työssä, kun omaammekin voisimme tehdä".
"Siitähän palkan saamme".
"Mutta minä haluaisin omaan olooni jo, etkö sinä suostu tulemaan kumppanikseni?"
"Kyllä kai sitten, enhän minä kestään muusta huoli kuin sinusta".
"Ja syksyllä mennään kuulutukseen, minä aion ruveta muurariksi kaupungissa".
"Ja minä muurarin vaimoksi. Minä autan sinua sekoittamalla vettä, savea ja soraa; siten olemme taas yhdessä työssä, kuten ennen lapsena ollessamme".