"Mikäpä pikkua vaivaa? Isä ottaa lapsen", sanoi Severi.
"Älä nyt, ennenkuin asetan hänet syliisi. Pidä häntä siksi, että saan ruoan pöytään asetetuksi. Sitte otan oman poikani."
"Eipä ole hätää isänkään sylissä."
"Soh, nyt on ruoka pöydällä; äiti ottaa poikansa."
Pariskunta rupesi ruoalle ja Severi kertoi, että hänelle riitti pitkäksi aikaa työtä polttimossa. "Sinä aina pelkäsit kaupungin elämää", sanoi hän, "mutta kyllä täällä sentään toista on työtä tehdä kuin maalla, mitä siellä voi kokoon saada?"
"Niin, minä vain pelkäsin, että kaupungissa paremmin joutuisi kiusauksiin. Mutta ehkä niistä päästään Jumalan avulla."
"Mitä niistä tarvitsee huolia, on heistä erillään vain. Ei täällä mitään hätää ole."
"Kentiesi ei. 'Älä ota koskaan ensimmäistä ryyppyä', sanoi Kontion muori pojalleen, ja siinä hän kyllä hyvän neuvon antoikin."
Severi punastui vähän. Muuraustyössä kun oli ollut polttimossa, oli hänelle viinaa tarjottu ja hän oli maistanut vähän vain, mutta kun tarjooja oli sanonut: "kyllä tuollaisen miehen ruumis vain pienen lasillisen sietää", niin täytyihän se pohjaan juoda, eikä se hullumpaa ollutkaan, oikein se lämmitti, vaikka vähän karvaalta maistui. Ei hän tästä vaimolleen sentään mitään maininnut, sanoi vain: "Mitäpä sillä väliä on, vaikka vähän maistaisikin, kun tarjotaan, ei siihen sen vuoksi opi, kun ei itse ostamaan rupea."
"Ei tiedä, mitä tekisit. En vain uskokkaan — makeisista sinä enemmän pidät kuin viinasta. Nisusia sinä ostit, silloin kuin muut ikäisesi poikanulikat tupakkaan rahansa panivat. Se minusta hauskaa on, kun miehet makeisista pitävät, silloin eivät karvaista huoli."