12. Ristimäellä.
"Et usko, täti, kuinka suloisia poikasia valkoisella kanallani on, ja niin kesyjä että…"
"Oi kulta Inkeri, minkälaiselta näytät, oikea sutikkohan olet! Kaksi tuntia kotona ollut ja nyt jo on vyöliinasi täynnä maitotäpliä, ryyniä, multaa ja tiesi mitä."
"Niin… Otetaan vyöliina pois. Kas täti, se kävi sillä tavalla: kun minä annoin maitoa ja jyväsiä kananpojille, tulivat ne aivan lähelleni syömään ja sitte otin jyvät käteeni ja kananpojat hyppäsivät kädelleni niitä nokkimaan ja sitten … niin, sitten riputin ruokaa vyöliinalleni ja ne hyppäsivät suoraan syliini, etkä usko, täti, kuinka hirmuisen hauskaa se oli, en minä ollenkaan muistanut vyöliinaani — mutta ethän sinä suutu, täti kulta?"
"En, pikku hamsukkani. Noh, sitä Mattia, kun jätti vaunut tuohon, juuri lehtimajan eteen, mene sanomaan, että hän vetää ne vaunuhuoneeseen."
Ristimäen kapteenska meni sisälle, hänellä oli vieraita, Agaata sisar ja neiti Visa, jotka olivat tulleet Inkeriä saattamaan kotia koululomalle.
"Tulkaa lehtimajaan istumaan, siellä on vähän viileämpi", sanoi Kunigunda vierailleen, "minä menen vain ukkoani etsimään ja tulen oitis perässä."
Agaata ja neiti Visa läksivät lehtimajaan, jossa pöydällä oleva lumivalkoinen liina ja kukkamaljakko ilmoittivat, että siihen vieraanvaroja tuotaisiin. Hetken perästä tuli kapteeni Kunigunda rouvan ja Inkerin parissa. Päivä oli lämmin, selkeä ja niin kaunis, kuin se saattaa olla ainoastaan kesäkuun alussa, vuoden kauneimpana aikana, jolloin koko luonto on nuoruuden ihanimmassa verhossa. Pajukerttu ja peipponen visertelivät kilvan koivikossa ja käki kukahteli etäämpänä metsässä.
"Mutta kylläpä teillä täällä on hauskaa", sanoi neiti Visa, "oikein kadehdittavan hauskalta tuntuu, kun kaupungista pääsee tällaista virkistyttävää maan elämää nauttimaan."
"No niin, ei taida olla hullumpaa olla naimisissa maalla", sanoi kapteeni ja lisäsi, rouvansa puoleen katsahtaen: "vai mitä sinä tuumaat?"