"Mutta hän ei mene kuitenkaan", vakuutti neiti Visa.
"Hänen täytyy, saa nähdä että hän menee. Tule, täti kulta! Setä, eikö täti tule?"
"Mistä minä tiedän, mitä hän tekee?"
"Kyllä täti tulee, jos setäkin käskisi…"
"No, Kunigunda, lähdetään nyt sitte, minä tulen mukaan."
Kapteenska nauroi, sanoen: "Kyllä sinä, Inkeri, saat asiasi toimeen; siltä näyttää kai."
Hevonen valjastettiin ja kapteeni läksi ajamaan Myllymäkeen, rouva ja Inkeri olivat muassa, Haalmannin Severin asunto oli siisti, vaikka köyhyys kurkisti esiin joka paikasta: miehen paikatuista vaatteista, lasten puvuista, särössä olevista akkunaruuduista sekä keinuvista lattiapalkeista.
Martta hämmästyi, kun kapteeni astui sisään, ja Severin muoto synkistyi; hän luuli, että nyt oikein väkivallalla tultiin hänen vaimoansa pois viemään. Mutta muotonsa kirkastui, kun Kunigunda rouva sanoi: "Ajelimme tänne päin ilmoittaaksemme teille, että erittäin etevä mies tulee pitämään täällä Myllymäessä tänään kello 4 raittius-esitelmää. Totta Haalmanni sinne menee? Meillä on kaikilla paljon hyvää opittavaa sellaisen miehen esitelmästä, ja mielestäni Haalmanninkin tarvitsisi nyt mennä, kun tilaisuudessa olette."
"Niin, menkää nyt, minäkin niin kovasti pyydän!" sanoi Inkeri.
Severin suu meni hymyyn, hän katsoi Marttaan ja vastasi sitten: "Kyllä minä menen; täällä oli jo Martankin kanssa puhetta samasta asiasta. Minä en tahtonut lähteä kaupunkiin, kun on vaatteenikin kovin huonot."