Mutta Mariuksen hermosto oli aivan järkytetty. Hän heittäytyi juopottelemaan, huumatakseen kuumeellista kiihtymystään, joutui pian juoppohulluksi ja kuoli. Poljettu leijona! Kaiken elämänsä ajan hän oli tarkoittanut hyvää. Roomalaisten kiittämättömyys on siveellisesti ja ruumiillisesti tuhonnut tämän suuren kansanmiehen, joka oli suora ja vilpitön kuin vain harvat.
Valtio-oikeudellisessa suhteessa on huomautettava, että Marius itse asiassa ei koskaan ole suunnitellut diktaattorina tai kuninkaana hallita Rooman kansalaisia, vaan ainoastaan laillista tietä saaden uusimiseen konsulinviran, kansan vuosi vuodelta aina uudelleen vapaatahtoisesti valitsemana suojelijana ja auttajana hän tahtoi ulkomaisten sotien johdon käsissänsä pitää. Sillä se oli nuoruudesta asti ollut hänen urheilunsa, hänen kiihkonsa, hänen kunniansa.
Neljä vuotta sen jälkeen Sulla voittajana saapui Idästä ja laski maihin Brindisissä sotajoukkoineen, saaliineen. Roomassa oli jo kauan pelolla ja vavistuksella häntä odotettu; sillä olihan hänet uskallettu panna valtionkiroukseen. Kansanpuolueen vallanpitäjät lähettivät legioonansa häntä vastaan. Mutta Sulla, "kettu", joksi häntä sanottiin, ymmärsi paremmin kuin kukaan ennen häntä houkutella, vietellä vastustajan joukot. Kokonaiset legioonat menivät pian sotakassoineen ja lippuineen hänen puolellensa, ja vastustajan sotapäällikkö huomasi olevansa teltassaan surkuteltavan avuttomana yksinään. Niin Sulla nyt toistamiseen väkivallalla valtasi isäinsä kaupungin. Ja nyt alkoi teurastus. Mistä tämä miehen äkillinen, rajattoman hirveä julmuus? Oliko se vain kostoa siitä, mitä Marius oli tehnyt. Sulla tuli Idästä. Mithridateen sulttaanihenki oli siirtynyt häneen tuossa suudelmassa, jonka Sulla oli Mithridateelle antanut. Sulla, näyttelijä, esitti nyt joukkoteurastajaa Roomassa. Kamala oli jo hänen ulkonäkönsä, hänen kasvonsa: valkea, liidunvalkea ihonväri, tulipunaiset poskipäät tai paremminkin poskissa punaisia, tulehtuneita täpliä. Hän näytti kuin ihomaalilla töhrityltä, aivankuin hän olisi paksulti käyttänyt punaista ja valkeata väriä. Teurastajakasvot! Lisäksi voimakkaan siniset silmät ja leikkaava katse.
Kaupungin edustajat haluavat voittajan kanssa keskustella ja menevät häntä vastaan. Herättääkseen heissä tarpeellista kauhua Sulla heti esinäytöksenä siitä, mitä oli edessä, toimeenpanetutti aivan heidän silmiensä edessä joukkosurmaamisen ja teurastutti 600 sotamiestä. Nyt kaikki jähmettyivät kauhusta. Oli marraskuu 82. Sitten nimitytti hän itsensä diktaattoriksi, ja nyt seurasi verilöyly arvossapidettyjen kansalaisten ja puoluemiesten keskuudessa. Kylmästi hymyillen Sulla laittoi julkisia ilmoituksia nimiluetteloineen: tänään surmataan ne ja ne miehet; ensimäisenä päivänä niitä oli vain 80, seuraavana 220 ja niin jatkuen. Nämä olivat n.s. proskiptsioneja. Ken proskiptsionin alaisen kätkee, olkoon kätkijä isäkin tai poika, hänen on kuoltava myöskin. Silmitön säikähdys, kuolemantuska, kauhistus, kammo kaikilla kaduilla! 4,700 kansalaista sai siten surmansa. Kaikista kauheinta: pieni Praenesten linnoitus Rooman lähistöllä oli häntä vielä viime hetkeen vastustanut; kaksitoistatuhatta sotamiestä oli kaupungissa; eräänä päivänä Sulla säälittä hakkautti maahan, viimeistä miestä myöten, nämä 12,000 nuorta miestä (eivätkä ne olleet maakuntalaisia, vaan syntyperäisiä italialaisia). Kynä vapisee tätä kirjoittaessa; tylsäksi täytyi käydä raudan, joka tuollaisen mestauksen suoritti.
Se oli Mithridateen menettelyä. Kuka voisi siitä erehtyä? Näyttelijä Sulla jäljitteli nyt sulttaania. Sullan haahmossa silloin Mithridates Roomaa teurasti. Aivan niinkuin tämä, Sulla myöskin nyt kokosi ympärilleen Roomaan yksinomaan kreikkalaisia apureita Aasiasta. Sulttaanimaista oli myöskin hänen rahanhimonsa, joka liittyi verenhimoon; tuomittujen talot ja tavarat, orjatkin Sulla takavarikoi; ne joutuivat diktaattorin saaliiksi ja yksityisomaisuudeksi. Nämä orjat hän sitten vapautti; niitä oli noin 10,000, ja hän teki niistä vapautettuina (libertini) pelätyt kätyrinsä, joita hänen mukaansa sanottiin corneliolaisiksi. Itsestänsä selvää on, että näiden kymmenentuhannen joukossa kreikkalaiset ja aasialaiset olivat vallitsevia. Tämä joukkovapautus merkitsi siis samalla aasialaisveristen kansalaisten tavatonta lisääntymistä. Muutoin Sulla itse istui jonkinlaisella lavalla tai tiskillä (bema) ja möi saaliiksi otetun omaisuuden, irtaimen ja kiinteän, huutokaupalla polkuhintoihin häpeämättömällä tavalla suosikeilleen, useinkin alhaisimmille heittiöille, laulajille, näyttelijöille ja kurtisaaneille.
Erään näistä suosikeista, Khrysogonoksen, tunnemme tarkemmin Ciceron esityksestä. Sillä nuori 26-vuotias Cicero oli itse saanut elää nuo ajat. Tämä entinen orja Khrysogonos, hänkin aasialainen, kohteli arvossapidettyjä roomalaisia herroja en canaille ja eli häpeämättömän ylellisesti.
Luonnollisesti Sulla vietti sitäpaitsi Mithridateesta saavuttamaansa voittoa triumfina valtavan loistavasti. Hän talletti kymmenennen osan saaliistaan Herkuleen pyhättöön, ja sillä järjestettiin kansan kestitseminen, mässäys ja juopottelu, jota kesti monta päivää. Määrätty oli, että sellaisesta ikäänkuin pyhästä ateriasta, joka oli alkuisin temppelistä, illalla ei saanut mitään jätteitä jäädä pöydälle, ja niin heitettiin herkullista ruokaa iltaisin suuret määrät läheiseen Tiber jokeen. Niin ylenmäärin täydet olivat pöydät. Kansa ei jaksanut niitä tyhjentää.
Kolmen vuoden ajan Sulla oli näin kaikkivaltiaana diktaattorina. Mutta mihin hän käytti mahtiasemaansa! Hän ei aikonut perustaa hallitsijasukua. Se oli vielä tälle ajalle vieras ajatus! Mutta hän tunsi itsensä kylläkin kutsutuksi pakoittamaan Roomalle uuden hallitusmuodon, hengeltään taantumuksellisen hallitusmuodon, jossa hän teki tyhjäksi kaikki Gracchusten saavutukset, syrjäytti jälleen ritarisäädyn täydellisesti, supisti kansantribuunien vallan, mutta järjesti sitävastoin uudelleen vallan ja lainsäädännön senaattorien käsiin, joiden piti tästälähtien olla eroittamattomia: todella suuri, järjestelmällisesti yksityiskohtia myöten mietitty työ. Pysyvä arvo oli tässä ennen muuta tuomiolaitoksen uadestijärjestämisellä.
Se oli Sulla, onnellinen, Rooman ensimäinen yksinvaltias, caesarien edelläkävijä, kevytmielinen, elämän kylläisyyden velttouttama, turtunut, tunnottomuuteen panssaroitunut ihminen. Sangen harvinainen luonne. Turhaan etsii hänessä pehmyttä kohtaa, jotakin ihannetta, jotakin syvempää tunneliikahdusta. Hänellä oli käytettävissään kahdet kasvot: julkisesti esiintyessä aina jäykkä itsevaltiaannaamio; niin pian kuin hän pöytään asettui, hän aina vain oli suruton hulluttelija ja hupainen pöytätoveri, joka ei pilaa turmele. Todellinen ihminen hän oli kenties ainoastaan suhteessaan Metellaan, neljänteen vaimoonsa,[33] joka lahjoitti hänelle kaksoiset. Joskaan Sulla ei todella kunnioittanut häntä, hän kumminkin tahtoi nähdä häntä kunnioitettavan. Kun Metellan täytyi paeta Roomasta, hän tuli Sullan luo Atheenaan; se tapahtui Sullan piirittäessä tätä kaupunkia. Aina ivalliset atheenalaiset laskivat kompiansa pöyhkeästä naisesta, mutta Sulla kosti sen tiikerimäisen verisesti. Kun Metella kuoli, silloin hän kumminkin osasi lohduttautua. Forumilla Roomassa piti juuri olla gladiaattoritaistelut; s.o. avoimella torilla pakoitettiin muutamia satoja sotavankeja suorittamaan taistelu, jossa todella oli kysymyksessä elämä ja kuolema. Arvoisa yleisö, varsinkin roomattaret, halusi näet sopivassa tilassa toki nähdä hiukan verta ja joitakin ruumiita. Kun Sulla tuli katsojain joukkoon, astui eräs nuori ylhäinen nainen, Valeria, samaa tietä, ja hän tunsi ihmeekseen, että tämä häntä kosketti, että hän otti hänen togastansa villahöytäleen tai langan. "Anteeksi", nainen sanoi, "älä ihmettele; minä tahdoin vain omistaa pienen haintuvan sinun onnestasi." Sitten, esityksen kestäessä, keskellä kiihoituskirkunaa, miekkailijain kuolonkorinaa: kaiken aikaa kiemailua, toisiinsa tuijottamista, hymyilyä, rakastunutta silmäpeliä. Vähän ajan perästä oli Valeria 58-vuotiaan viides vaimo. Mutta Sulla välitti hänestä vähän ja harjoitti rakasteluinansa, kuten nuoruudet päivinänsä, varieteeväen ja puolimaailman ihmisten kanssa eikä yksinomaan naispuolisten.
Suuri silmänkääntäjä! Yllätysten mies! Kun Sulla oli loppuunsuorittanut hallitusmuototyönsä, hän eräänä päivänä kaikkien hämmästykseksi vetäytyi takaisin yksityiselämään. Oltiin kummissaan: sittenkuin hän kansalle oli persoonallisesti ilmoittanut tapahtuneen tosiasian, hän ilman mitään suojelusväkeä uskalsi läpi ihmisjoukon kulkea kotiinsa. Hän luotti sokeasti onneensa, ja todellakin: koston tikaria ei kohonnut. Häntä ei pistetty kuoliaaksi. Olla ollut valtiaana, olla hallitusmuodon antaja tyydytti hänen kunnianhimoansa; "hallitsemisen" jokapäiväiset vaivat olivat hänelle liian ikävystyttäviä. Napolin lahden rannalla, ei kaukana Posilipposta, missä niin monet jo ovat suloista lepoa etsineet, hän tahtoi nyt elää yksityiselämää, vähän kalastaa ja metsästää ja näytellä luonnonihailijaa. Mutta kohtalo tahtoi toisin. Sellainen runollisuus oli liian hyvää hänelle. Häntä kohtasi siellä heti kamala tauti, ja hän kuoli siihen pian suuria tuskia kärsien, vuonna 78. Vielä kolme päivää ennen viimeistä verensyöksyä hän kirjoitteli kunnianjanoisena muistelmiansa.