Koko Länsi-Eurooppa tuli sitävastoin 5:nnestä vuosisadasta saakka germaaniseksi. Eivät vain Itävalta, Saksa ja Skandinaavia, vaan myöskin Englanti on yhä vieläkin läpeensä germaaninen maa; puoleksi myös Ranska; sillä ranskankieli on tosin latinalainen, mutta ranskalaisten veressä ei ole paljoakaan roomalaista; se on gallialais-frankkilaista, niinkuin osoittaa jo nimikin la France, Frankreich. Ranskassa on veri yhtä vähän roomalaista kuin Frankfurtissa. Niinpä länsimaissa Kaarle suuri, frankkilaiset karolingit, nuo Pariisin germaanilaisruhtinaat, tulivat Länsi-Euroopassa vanhan Rooman keisarivallan perijöiksi, ja loppujen lopuksi tämä antiikkinen keisarius on uudemmassa asussa vielä tänä päivänä olemassa. "Kaikki oleva on tulevan siemen", sanoo Marcus Aurelius.[200] Antiikin siemenestä on todenteolla vuosituhansien kuluessa nykyisyytemme hitaasti kasvanut, jokapäiväisimmästä ylevimpään: ravintomme keittiöissä ja kellareissa, katujärjestelymme, esteettiset huvimme, oikeutemme, uskontomme, moraalimme; samoin hallitsija ihanteemme, sellaisena kuin Seneca on sen hahmotellut ja Marcus Aurelius toteuttanut.
VIITESELITYKSET:
[1] Hannibalin historioitsijoita oli myöskin kreikkalainen Sosylos, jolta eräs papyrusjäte, hänen teoksensa tón peri Annibal prakseon 4:nnestä kirjasta (Wilcken, Hermes 41, 103—), kuvailee erästä karthagolaisten ja massalialaisten välistä meritaistelua Ebron suulla, noin vuodelta 217.
[2] Plin. n. hist. 16, 192.
[3] Plut. Cato 3.
[4] Miksi Mago ei yhtynyt Hannibaliin? Ilmeisesti oli maihinnousu Scipion läheisyydessä liian vaarallista; myöskin voi Bruttium tuskin Hannibalin sotajoukon elättää; Magolta olisi siellä puuttunut ruokavaroja.
[5] Sallust. Iug. 5.
[6] Huono esimerkki toisille; ks. Liv. 30, 45.
[7] Cic. de fin. 4, 22.
[8] Cic. Cato 29.