Sill'aikaa oli timmermanni ja kaksi laivamiestä anastaneet itsellensä käsitangot, puolustaaksensa itsiänsä rosvoilta; lyhyen kahakan perästä otettiin heiltä kuitenkin aseet pois ja he sidottiin. Muiden laivamiesten, jotka vielä askaroivat touvistossa, täytyi Brandonin käskystä tulla yksitellen alas, ja kun heidän kätensä ja jalkansa olivat sidotut, sidottiin he erityisiin paikkoihin laivalla.
"No, pojat", huusi Brandon, "eläköön vapautemme."
Hänen seuralaisensa päästivät hurjan kirkunan, joka ilmoitti vangeille kajuutassa, että priki oli vihollisten vallassa, mutta kutka nämä olivat, pysyi salaisuutena. Perämies katsahti kyllä kajutan ikkunasta, mutta kun hän älysi kaksi pyssynpiipun suuta, täytyi hänen vetäytyä takaisin. Mark Brandon asettausi peränpitoon, uhkasi nyrkillänsä ylönkatseellisesti venettä, käänsi laivan etelään päin ja pian lensi priki täysissä purjeissa aavaa merta kohden.
IV.
Myrsky.
Veneen väki koki kuitenkin lähestyä laivaa, sillä se arveli paenneiden pahantekiäin siellä olevan. "Siellä tapahtuu verisiä töitä", sanoi korpraali; "minä näin nyt juuri selvästi, kuinka he heittivät miehen mereen."
"Rivakka veto, pojat! rivakasti!" huusi luutnantti, joka oli nousnut seisoalleen ja katseli kiikarilla. "Minä näen miehen nyt juuri nousevan veden pinnalle. Soutakaa, soutakaa! ehkä me vielä voimme pelastaa hänen."
Soutajat vetivät kaikin voimin ja kotvan kuluttua kiiti vene tainnuksissa olevan miehen viereen, joka juuri oli viimeisen kerran painumaisillaan veteen. He nostivat hänen kiireesti veneesen, ja nyt pidettiin neuvoa, kuinka hän jälleen saataisiin henkiin.
"Ei mikään ole parempi, kuin kappale suolaista lihaa", sanoi vanha laivamies; "sillä pitää häntä hieroa, ja jos henki vielä on ruumiissa, niin olkaa varmat, että suola sen jälleen palauttaa."
"Hän ei ole pahantekiöitä", sanoi korpraali, kun he riisuivat hukkuneen ja alkoivat hieroa hänen ruumistaan. "Vaatteista päättäen on hän merimies, mutta kädet ovat niin valkeat ja pehmeät, että hän varmaan on matkustajia."