Toinen taru: Sota-aikana rääkkäsivät koirankuonolaiset paljon ihmisiä, joita he jälkiä myöten etsivät metsistäkin, vaan se, joka ymmärsi havulla pyyhkiä jälkiänsä, pelastui.
Jaakko Pontuksesta.
Hämeenlahti: Jaakko Puntus tappeli Laikkalanlahdella, hän meni Lyyssinään asti, teki soiden yli siltoja ja raivasi kivikkojen läpi teitä.
Jaakkima: Pitäjän nimi on alkuaan ollut Jaakon maa, joka nimitys taas on syntynyt siitä, että Jaakko Puntus pitemmän ajan kuluessa on täällä pitänyt leiriä ja itse asunut Lippumäellä, jossa nykyinen pappila on. Leiri oli kirkon ja Veltsillan toisella puolella Veltkankaalla.
Tervu: Jaakko Puntus oli paimenpoika, joka oli alituisessa sodassa. Kerran hän tappoi tavattoman suuren miehen. Hän pyysi miestä kilpaan heittämään kiviä. Kun nyt Puntuksen vuoro tuli heittää ja mies katseli taivasta kohti, kuinka ylhäälle toinen heittäisi, paiskasi Jaakko Puntus kiven toisen otsaan. Tuommoisilla konstiloilla hän tappoi paljon ihmisiä, vaan suomalaisille hän ei tehnyt mitään pahaa.
Mikli: Jaakko Puntus oli meteliläinen. Hän raatoi paljon metsiä aina Aunukseen asti. Miklin kylän Vakokankaalla on penkinkorkuisia vakoja, joita Jaakko Puntus aikoinaan oli kyntänyt. Niilessilta rahkasuon yli on myös hänen tekemä. Samassa kylässä kerrottiin Puntuksen pojasta sama kasku, jonka tämän kertomukseni alussa kerroin meteliläistytöstä.
Näistä taruista huomaa jo, että Jaakko Puntus aikojen kuluessa on kansan muistissa muuttunut yhtä myytilliseksi henkilöksi, kuin Wäinämöinen ja Ilmarinen.
VII. Maalöydöt.
Maalöydöt, joista matkallani kuulin kerrottavan, paitsi niitä yhteensä puolineljättäkymmentä muinaiskalua, jotka jätin yliopiston museumiin.
Kurkijoki.