»On parempi, etteivät näe sinua minun seurassani, vaikka en olekaan täällä kovin tunnettu. Me olemme aloittaneet salaa kuin varkaat, ja meidän täytyy lopettaa salaa joka tapauksessa. Minun täytyy kertoa se isälle; on kauheata, jos hän saa sen muualta kuulla.»
Niin käyskellen ja synkästi keskustellen he odottivat lähes kello yhdeksään, jolloin Elfride arveli voivansa käydä »Haukassa» herättämättä suurta huomiota. Rautatieaseman takana oli virta, jonka yli johti vanha Tudorien aikainen silta, missä tie haarautui kahdelle taholle. Toinen haara erkani kaupungin ulkolaidoille kiertääkseen edelleen ja yhtyen Endelstowiin johtavaan valtatiehen. Stephen istui tuon tien vieressä odottaen Elfrideä »Haukasta» palaavaksi.
Hän istui siinä ikäänkuin valokuvattavana, liikahtamatta, tähyillen puunrunkojen valoja ja varjoja, lapsia, jotka leikkivät koulutalon edustalla, leikkuumiehiä etäisellä vainiolla. Omistamisen varmuutta ei ollut saavutettu, ja mikään seikka ei lievittänyt nuorukaisen mielen synkkyyttä, jota lähenevän eron ajatus vielä lisäsi.
Vihdoin Elfride saapui ratsastaen, näennäisesti suuressa määrin samanlaisena kuin tuona romanttisena aamuna, jona he olivat yhdessä käyneet rantakallioilla, mutta vailla sitä säteilyä, joka silloin oli väikkynyt hänen vaiheillansa. Hän oli kumminkin melkoisesti rauhoittunut, koska ei tarvinnut enää pelätä mitään vaaraa eikä häiriötä. Jos Elfride helposti haavoittui, niin vielä helpommin hänen haavansa paranivat — ominaisuus, jota toiset joko oikein tai väärin pitävät tunteiden yleisen vaihtuvaisuuden aiheuttamana.
»Mitä sanoivat sinulle 'Haukassa’?»
»Ei mitään. Kukaan ei näyttänyt minusta välittävän. He tiesivät minun lähteneen Plymouthiin ja tiesivät, että olen aikaisemminkin viettänyt siellä yön miss Bicknellin luona. Olin ottanut tuon huomioon.»
Nyt kohosi ero kuoleman kaltaisena noiden lasten eteen, sillä Elfriden täytyi välttämättä lähteä heti. Stephen asteli hänen vierellänsä lähes peninkulman. Siinä kävellessään hän lausui alakuloisesti:
»Elfride, on kulunut kokonainen vuorokausi, ja asia on jäänyt suorittamatta.»
»Mutta olethan vakuuttanut, että se varmasti suoritetaan.»
»Mitä olenkaan vakuuttanut?»