»Nyt hän tulee ja näkee minut ja havaitsee tekijättären yhtä halveksittavaksi keskustelussa kuin hän on ollut julkea käytöksessään. Toivoisinpa sydämestäni, etten olisi milloinkaan kirjoittanut hänelle sanaakaan!»
»Älä ole milläsikään», sanoi mrs Swancourt, hänkin salaa naurahdellen; »se tekee kohtauksen erittäin huvittavaksi. Onpa mainiota, että olemme koko ajan puskeneet päin Harry Knightiä! Eipä ole kuultu kummempaa!»
Kirkkoherra oli kohta muistanut, että tuo nimi oli Stephen Smithin opettajan ja ystävän, mutta koska asia ei enää hänen mieltänsä askarruttanut, hän ei virkkanut mitään — yleensäkin hän vältti viittaamasta mihinkään sellaiseen, mikä voi palauttaa muistiin (hänelle) epämieluisan, Stephen paran sukujuurta ja yhteiskunnallista asemaa koskevan erehdyksen. Elfride oli tietenkin havainnut saman seikan, joka lisäsi pulmallisten suhteiden verkkoon vielä erään hänen äitipuoleltansa salatun silmukan.
Tuo havainto tuskin lisäsi Knightin mielenkiintoisuutta, vaikka Elfride vuosi sitten olisikin halunnut häneen tutustua yksinomaan senvuoksi, että hän oli Stephenin ystävä. Knightille oli onneksi, että tuo tervetulleisuuden aihe oli alkanut tuntua Elfridestä olemattomalta vasta silloin, kun hänen itsensä herättämä mielenkiinto teki sen jo tarpeettomaksi.
Nuo seikat, samoinkuin kaikki muukin häneen liittyvä, pyrkivät pitämään Elfriden mieltä Knightiin nähden jännityksessä. Hän menetteli kuten ainakin pulmallisessa tilanteessa: käyskeli puistossa, seisahtui ja repi lehteä irroittamatta sitä ruodistansa, palautteli mieleensä Stephenin lukuisia ystävän ylistämiseksi lausumia sanoja ja pahoitteli, ettei ollut kuunnellut tarkkaavaisemmin. Yhä lehteä riipoen hän sitten punastui kuvitellessaan jotakin nöyryytystä, joka tulisi hänelle koitumaan Knightin sanoista heidän kohdatessaan — sen julkeuden vuoksi, ajatteli hän nyt, että oli hänelle kirjoittanut.
Sitten hänen ajatuksensa alkoivat pohtia miehen ulkomuotoa koskevaa kysymystä — oliko hän pitkä vai lyhyt, tumma vai vaalea, iloinen vai juro. Hän olisi mielellään kysynyt asiaa mrs Swancourtilta, mutta pelkäsi saavansa kiusoittelevan vastauksen. Lopulta Elfride virkahti:
»Millainen kiusa minulla onkaan tuosta arvostelijasta!» käänsi kasvonsa sille taholle, missä kuvitteli Intian sijaitsevan ja hymisi itsekseen: »Ah, sinä mies-kultani, mitä nyt tehnetkään? Missä lienetkään — etelässä, idässä vai muussako ilmansuunnassa? Tuon kukkulan takana, ylen kaukana!»
XVII
»Tuolla tulee Henry Knight, ihan varmasti!» huudahti mrs Swancourt eräänä päivänä.
He seisoivat lähellä kartanoa, eräällä korkealla ulkonemalla, josta käsin näkyi melkein kokonaisuudessaan meren rannalta ja Castle Boterelin pienestä satamapaikasta sisämaahan päin johtava laakso. Kallioulkonema muistutti ääriviivoiltansa miehen kasvoja, ja sitä peitti väriherne parran tavoin. Tasanteella seisovia varjeli alas vierimästä reunalla kasvava pensasaita, joka nyt suoritti ystävällistä palvelustaan Elfridelle ja hänen äidillensä.