»Totta puhuakseni se ei ole kumpikaan. Siinä on enimmäkseen kirjoitelmien luonnoksia, hajanaisia ajatuksia, jotka eivät mitenkään voi herättää mielenkiintoa kenessäkään muussa kuin minussa itsessäni.»
»Ne kaiketi sisältävät teidän kehiteltyjä ajatuksianne alkiotilassa?»
»Aivan oikein.»
»Jos ne ovat mielenkiintoisia kirjoitelmiksi avarrettuina, niin epäilemättä paljon mielenkiintoisempia keskitetyssä muodossaan. Puhdasta ydinmehua, ennenkuin se on muokattu ihmisten nautittavaksi: 'sanoja, jotka polttavat’».
»Pikemmin ilmapalloja, joita ei ole täytetty: hervottomia, muodottomia, kuolleita. Te tuskin voisitte niitä lukea.»
»Saanko koettaa?» kysyi Elfride yllytellen. »Minä kirjoitin romaanini siihen tapaan — tarkoitan: kappaleen kerrallansa, ulkosalla — ja minua huvittaisi nähdä, käyttekö te asiaan käsiksi samoinkuin minä.»
»Tosiaankin vaikea pyyntö. En voine kieltää, kun pyydätte noin suoraan, mutta —»
»Te pidätte pyyntöäni sopimattomana. Mutta eikö minua siihen oikeuta se — että kirjoitatte minun seurassani? Jos olisin sattumalta tavoittanut kirjanne, olisi asia toinen, mutta te seisotte edessäni ja sanotte 'Sallittehan', ollenkaan välittämättä siitä, sallinko vai enkö, ja kirjoitatte edelleen ja kerrotte sitten minulle, etteivät ne ole yksityisiä tosiasioita, vaan julkisia aatteita.»
»Olkoon menneeksi, miss Swancourt. Jos teidän tosiaankin täytyy ne nähdä, niin seuraukset lankeavat teidän itsenne kannettaviksi. Muistakaa, että minä neuvon teitä olemaan kirjaani perehtymättä.»
»Mutta saanko sillä ehdolla luvan?»