»Eipä mikään; olenhan vain sangen masentunut.»
»Sitä en ihmettele; satama oli tosiaankin masentava. Tuntui siltä kuin olisimme olleet kaikkea ympärilläolevaa alempana ja huonompia. Mutta pian me jälleen pääsemme merituuleen, ja se virkistää sinua, rakkaani.»
Ilta tuli, ja pimeä taajeni heidän kulkiessaan pois Southamptonin lahdesta ja läpi Solentin salmen. Elfriden mieli oli siinä määrin hämmentynyt, ettei hänessä ollut jälkeäkään edellisen päivän hyvätuulisuudesta. Sääkin oli käynyt synkemmäksi, sillä vaikka aamuiset sadekuurot olivat tauonneet, taivasta peittivät yhä tiheät lyijynharmaat pilvet. Kuinka kaunis olikaan ollut auringonlasku, kun he edellisenä iltana kiersivät North Forelandin! Nyt oli mahdotonta sanoa, milloin aurinko oikeastaan meni mailleen. Knight käyskeli hänen kerallaan ja ollen jo tottunut hänen äkkinäisiin mielialanvaihdoksiinsa jätti tutkimatta asian varsinaisen syyn.
Elfride silmäili salaa aluksen toiseen päähän. Mrs Jethway tai hänen kummittelijansa istui perässä — katse kiinteästi Elfrideen suunnattuna.
»Lähdetään kokkaan», sanoi Elfride nopeasti Knightille. »Katsohan, tuo mies sijoittaa lyhtyjä yöksi.»
Knight suostui. He katselivat, kuinka punaiset ja viheriät lyhdyt kiinnitettiin laivan sivuille ja valkoinen valo kohotettiin mastonhuippuun. Sitten he käyskelivät edestakaisin, kunnes kiihtyvä tuuli teki sen huvin hankalaksi. Elfride katsahti toisinaan salaa perän puoleen nähdäkseen oliko hänen vihollisensa tosiaankin siellä. Nyt ei ollut ketään näkyvissä.
»Lähdemmekö alas?» kysyi Knight huomatessaan kannen melkein autioksi.
»Emme huoli lähteä», vastasi Elfride. »Jos viitsit noutaa minulle peitteen mrs Swancourtilta, niin jäämme tänne, ellei sinulla ole mitään sitä vastaan.» Hänen mieleensä oli äsken johtunut se pelko, että mrs Jethwayksi otaksuttu henkilö voi olla ensimmäisen luokan matkustaja, ja hän pelkäsi sattumalla kohtaavansa hänet.
Knight toi peitteen, ja he istuutuivat tuulenpuolelle suojaverhon taakse Wight-saaren majakan kahden silmän parhaillaan vilkahtaessa näkyviin pimeästä ja sen suippojen huippujen kohotessa haamujen tavoin vasten taivasta. Oli lähdettävä alas aterioimaan, ja Elfride tunsi erinomaista helpotusta havaitessaan, ettei mrs Jethwaystä näkynyt siellä jälkeäkään. Sitten he jälleen nousivat kannelle, kunnes mrs Snewson kömpi sinne tuoden mrs Swancourtilta sen viestin, että hänen mielestään oli aika Elfriden lähteä makuulle. Knight saatteli hänet alas ja palasi viettääkseen vielä vähän aikaa kannella.
Elfride riisui osan vaatteitansa, paneutui makuulle ja vaipui pian tajuttomaksi, vaikka hänen unensa olikin kevyt. Hän ei tietänyt, kuinka kauan oli nukkunut, kun hänestä vähitellen alkoi tuntua siltä kuin olisi joku kuiskaillut hänen korvaansa.