Elfrideä puistatti.
»Sinua viluttaa — onko tuuli liian kylmä?»
»Ei», vastasi Elfride synkästi. Se luulo, joka oli ollut hänen toivonsa ankkurina, oli osoittautunut vääräksi. Tuo poikkeuksellisen luonteen kokemuksia koskeva tiedonanto, joka olisi kaksi vuotta sitten saanut hänet riemuitsemaan, koski häneen nyt kuin halla.
»Ethän moiti minua siitä, että kysyin?» jatkoi Elfride.
»Enpä suinkaan — en ollenkaan.»
»Etkö siis ole suudellut useita naisia?» kuiskasi Elfride toivoen hänen tunnustavan suudelleensa ainakin sataa.
Hetki, olosuhteet ja näkymö olivat sellaiset, että ne saivat pidättyvimmänkin tekemään tunnustuksia. »Elfride» kuiskasi Knight vastaukseksi, »on omituista, että tuota kysyt. Mutta minä vastaan sinulle, vaikka en ole milloinkaan ennen sellaisista asioista puhunut. Minä olen ollut sangen omituinen vältellessäni naisia. En ole milloinkaan suudellut ketään muuta naista kuin sinua ja äitiäni.» Kahdenneljättä vuoden ikäinen mieleltään kokenut mies häpesi kuin poikanen tuota tunnustaessaan.
»Mitä? Etkö ole suudellut ketään?» sopersi Elfride.
»En; en ketään.»
»Sepä kovin merkillistä!»