20.
Kesä oli hempeimmillään. Kukkia ja lehtiä putkahteli yhä enemmän maanpinnasta entisten viereen; satakielet, rastaat ja peipot rakentelivat pesiään paikkoihin, missä vain vuosi takaperin toiset olivat asustelleet näiden ollessa elottomia hiukkasia. Auringonsäteet loivat nuppuja pitkiin varsiin, panivat mahlan äänetönnä virtaamaan, terälehtiä avasivat ja imivät kukkien tuoksua näkymättömissä suihkauksissa.
Meijerinhoitaja Crickin talouteen kuuluvat tytöt ja miehet elivät rauhallisesti, miellyttävästi, jopa hauskastikin. Heidän asemansa oli kenties onnellisin yhteiskunnallisessa asteikossa olevista, koska se oli yläpuolella sitä viivaa, missä hätä alkaa, ja alapuolella sitä, missä sovinnaisuus pyrkii panemaan rajoja luonnollisille tunteille ja muodin takaa-ajaminen tekee muutoin riittävän toimeentulon riittämättömäksi.
Näin kului aika, jolloin luonto näytti kokonaan antautuneen juhlavalmistuksiinsa. Tess ja Clare tutkivat tietämättä toisiaan, tuliset tunteet läikkyivät rinnassa, mutta he hillitsivät niitä. Pitkin matkaa he lähenivät toisiaan vastustamattoman voiman vaikutuksesta, yhtä varmasti kuin kaksi samassa laaksossa vierivää virtaa.
Tess ei ollut tuntenut oloansa moneen aikaan niin onnelliseksi kuin nyt, eipä kenties olisi koskaan tuntevakaan. Sekä ruumiinsa ja että sielunsa puolesta hän soveltui uuteen ympäristöönsä. Taimi, jonka juuret olivat suikertaneet myrkylliseen maaperään, oli istutettu uudestaan muheampaan multaan. Sitä paitsi hän ja Clare kulkivat vielä keskinäisen kiintymyksen ja todellisen rakkauden rajamailla, eivät vielä olleet mietiskelleet tunteitaan, eivät raukkamaisesti kyselleet: "Mihinkä tämä viepi? Mitähän tämä vaikuttaa tulevaisuuteeni? Kuinkahan tämä sopii yhteen entisen elämäni kanssa?"
Tess oli vielä Clarelle vain haihtuva mielikuva, ruusuinen, lämmittävä ilmestys, joka vasta alkoi juurtua hänen tietoisuuteensa. Siksi Clare antoi ajatustensa ailakoida hänessä, hän piti sitä vain filosoofisen harrastuksen ilmauksena uutta, tuoretta ja viehättävää naistyyppiä kohtaan.
He tapasivat toisensa myötäänsä; se ei ollut autettavissa. He kohtasivat toisensa tuona omituisena ja juhlallisena välihetkenä aamun koittaessa punasinervänä ja ruusunpunaisena, sillä täällä täytyi nousta hyvin varhain. Lypsyltä piti päästä hyvissä ajoin, ja ennen lypsylle lähtöä oli maito kuorittava, mikä alkoi neljättä käydessä. Muiden herättäminen jäi tavallisesti Tessin tai Claren tehtäväksi. Ensimäinen tiesi nousta herätyskellon soinnista, ja kun Tess oli viimeiseksi taloon tullut ja heti havaittiin, että hän heräsi kellon kilinään eikä nukkunut sitä kuulematta, kuten muut, niin jäikin muiden herättäminen useimmiten hänen huolekseen. Parahiksi oli kello lyönyt kolme, kun hän läksi huoneestaan ja juoksi meijerinhoitajan ovelle koputtamaan; sitten hän kiipesi tikapuita myöten Angelin luo ja lausui hänen nimensä kuiskaten, viimeiseksi hän herätti toverinsa. Tessin pukeutuessa oli Clare jo pihalla kosteassa ilmassa kävelemässä. Toiset apulaiset ja meijerimies käännähtivät vielä kerran seinään päin eikä heitä näkynyt liikkeellä, ennenkuin neljännestuntia myöhemmin.
Päivän koiton harmaat puolivärit eivät ole päivän laskuharmaita puolivärejä, vaikka ne näyttävätkin samoilta. Aamuhämärässä valo on toimivaa, pimeys toimetonta; iltahämyssä on taas pimeys hyökkäävää ja kasvavaa ja valo verkalleen väistyvää.
Kun he niin usein — ehkäpä ei aina sattumaltakaan — olivat ensimäisiä meijerikartanossa nousemaan vuoteeltaan, niin heistä itsestään alkoi tuntua, että he olivat ensiksi jalkeilla koko maailmassa. Alussa ei Tess vielä ottanut osaa maidon kuorintaan, vaan lähti noustuaan heti kartanolle, missä Clare tavallisesti odotteli häntä. Avoimella niityllä vallitseva aavemainen, kostea valo herätti heissä yksinäisyyden tunteen, ikäänkuin he olisivat olleet Aatami ja Eeva. Tänä hämäränä huomenhetkenä Tess näytti Claresta tavattoman arvokkaalta ja melkein valtaavalta sekä mielenlaatunsa että ruumiinsa puolesta, kenties oli tähän syynä se, että hän tiesi noin omituisena aikana ani harvan Tessin veroisen naisen olevan liikkeellä koko Englannissa. Kauniit naiset ovat tavallisesti nukkumassa kesäisen aamun sarastaessa. Tess oli aivan lähellä, toisia ei näkynyt missään.
Omituinen, haamottava hämy, jossa he menivät lehmien makuu-aitaukseen, saattoi Claren usein ajattelemaan ylösnousemuksen hetkeä. Mutta eipä hän aavistanut, että Maria Magdaleena kulki hänen rinnallaan. Koko maisema oli hämärän peitossa, ja kumppanin kasvot, joita hänen katseensa aina haki, tuntuivat säteilevän omituista valoa. Hän näytti aavemaiselta ikäänkuin pelkältä sielulta. Itse asiassa tämän sai aikaan koillisesta koittava kylmä päivänsäde; hänen omat kasvonsa olivat samannäköiset, vaikkei hän sitä tiennyt.