3.
Tess Durbeyfield puolestaan ei voinut ajatuksistaan niin helposti karkottaa tätä tapausta. Häntä ei haluttanut tanssia kotvilleen, vaikka tanssittajia hänellä olisi ollut kuinka paljon hyvänsä; mutta eiväthän ne puhuneet niin miellyttävästi kuin tuo nuori vieras oli tehnyt. Vasta sitten kun kukkulalle saapuneen nuoren miehen vartalo oli häipynyt auringonsäteisiin, hän saattoi pudistaa pois tilapäisen alakuloisuutensa ja vastata myöntävästi tanssikutsuun.
Hän viipyi kisoissa ystäväinsä kanssa hämärään asti ja otti tanssiin osaa jonkunlaisella mielihyvällä. Hänen sydämensä oli vielä vapaa, ja karkelo huvitti häntä yksinomaan tanssimisen vuoksi; ja vähänpä hän aavisti nähdessään kihlautuneiden neitosten "suloiset tuskat, suruiset ilot ja mieluisen alakuloisuuden", mihin hän itse kykenisi vuoronsa tultua. Kun pojat jigtanssissa kiistelivät hänen kädestään, niin kisa kyllä huvitti häntä, vaan ei sen enempää; ja kun he kävivät rohkeammiksi, niin hän tiuskaisi.
Olisi hän saattanut viipyä kauemminkin, mutta hänelle muistui mieleen isänsä kummallinen käytös ja se saattoi hänet levottomaksi. Häntä ihmetytti, mihin isä oli joutunut ja hän hiipi tanssipaikalta tiehensä, ohjaten kulkunsa kylän laitaan, missä hänen kotimökkinsä sijaitsi.
Jo pitkän matkan päässä mökistä erotti hänen korvansa toisenlaisia ääniä kuin taannoin, ääniä, jotka hän tunsi niin hyvin, niin hyvin. Niitä synnytti kätkyt, jota rajusti kiikutettiin kivilattialla, ja sen säännölliseen jytinään yhtyi naisääni, joka lauloi vilkkaassa tahdissa tuttua laulua "kirjavasta lehmästä":
Mä näin sen haassa nukkuvan,
käy, kultan', katsomaan!
Laulu ja kiikutus lakkasivat yhtaikaa hetkiseksi, ja sävelen sijaan kuului kimakka-ääninen huudahdus:
— Jumala siunatkoon suloisia silmiäsi! Ja punaisia poskiasi ja mansikkasuutasi ja pulleita sääriäsi! Ja joka kohtaa siunatussa ruumiissasi!
Tämän huudahduksen jälkeen alkoi liekutus ja laulanta uudelleen, ja "kirjavan lehmän" tarina jatkui edelleen. Sellaisella kannalla olivat asiat, kun Tess avasi uksen ja pysähtyi ovimatolle tarkastamaan näyttämöä.
Laulusta huolimatta majan sisusta teki häneen sanomattoman murheellisen vaikutuksen. Mikä askel päivällisistä iloista, valkoisista puvuista, kukkavihoista, pajunvirvoista, karkeloista nurmikolla ja vieraan herättämistä vienoista tunteista tähän vähävaloiseen, koleaan huoneeseen! Paitsi tätä repäisevän jyrkkää vastakohtaa hän tunsi omantunnon nuhteita siitä, ettei ollut aikaisemmin kiiruhtanut kotiin auttamaan äitiä taloustoimissa, vaan jäänyt toisten joukkoon huvitteleimaan.