— Kuinka kauan hän vielä viipyy täällä? kysyi Izz Huett, ainoa tytöistä, joka uskalsi luottaa ääneensä.
Toiset odottivat meijerimiehen vastausta, aivan kuin heidän elämänsä olisi siitä riippunut. Retty tuijotti huulet vavisten pöytäliinaan, Mariania poltti niin, että posket olivat tulipunaisina, ja Tess katseli niitylle sydämen rajusti tykyttäessä.
— En osaa päivämäärää aivan tarkalleen sanoa katsomatta muistikirjaani, vastasi Crick sietämättömän tyynesti. Mutta kenties hän viipyy vähän kauemmin perehtyäkseen vasikkain hoitoon; kaiketi vuoden loppuun.
Neljä kuukautta tuskallista nautintoa hänen seurassaan. Ja sen perästä yön synkkä pimeys.
<tb>
Samaan aikaan Angel Clare ratsasti kaukana suurustavasta meijeriväestä kapeata tietä isänsä asuntoa kohti. Hänellä oli kerallaan kori, joka sisälsi vähän verimakkaraa ja pullon kotitekoista olutta, jotka mrs Crick oli kunnioittavain terveistensä myötä lähettänyt hänen vanhemmilleen.
Valkoinen tie suikersi edessä, hänen silmänsä olivat siihen luotuina, vaikka kokivat katsella ensi vuoteen. Hän rakasti Tessiä, pitäisiköhän hänen mennä naimisiin hänen kanssaan? Uskaltaisiko hän näin tehdä? Mitähän äiti ja veljet sanoisivat? Mitä hän itse sanoisi parin vuoden perästä? Tämä riippui siitä, oliko hetkellisellä mieltymyksellä juurensa voimakkaassa myötätuntoisuudessa vai hänen ulkomuotonsako sen sai aikaan.
Kukkuloiden ympäröimä pikku kaupunki, punaisesta kivestä tehty kirkontorni ja pappilan metsikkö avautuivat viimein hänen eteensä, ja hän ratsasti tuttua porttia kohti. Ennenkuin hän astui kotiinsa, hän sattui katsahtamaan kirkolle ja huomasi silloin sakastin ovella joukon tyttöjä, ijältään kahdentoista ja kuudentoista välillä. Tytöt nähtävästi odottivat jotakuta, joka tuossa tuokiossa pistäytyi joukkoon — nuori tyttö, toisia hieman vanhempi, leveälierinen hattu päässä ja yllä vaalea, tärkätty puku ja pari kirjaa kädessä.
Clare tunsi hänet hyvin. Hän ei ollut varma näkikö tyttö hänet; hän toivoi pääsevänsä huomaamatta ohitse, sillä häntä ei ensinkään haluttanut mennä tyttöä puhuttelemaan. Nuori neito oli miss Mercy Chant, hänen isänsä naapurin ja ystävän ainoa tytär; Angelin vanhemmat toivoivat hiljaisuudessa, että hän jonain päivänä menisi hänen kanssaan naimisiin. Tytär oli hyvin innokas raamatunselitysten pitäjä ja oli varmaan nytkin menossa sellaisiin. Claren ajatukset lensivät Talbothaysin luonnonraikkaisiin ihmisiin, ja varsinkin yhteen, lämpimimpään ja viehättävimpään heistä.
Hänen lähtönsä Emminsteriin oli johtunut hetkellisestä päähänpistosta, eikä hän siis ollut ilmottanut tulostaan edeltäpäin. Aamiaisaikaan toivoi hän kuitenkin joutuvansa perille, ennenkuin vanhemmat olisivat lähteneet kaupungille. Hän tuli vähän myöhään, he istuivat jo pöydässä. Kaikki hypähtivät häntä tervehtimään, kun hän astui sisään.