— Mieluummin tahtoisin sanoa, että olut ja verimakkara maistuivat meistä kaikista mainiolta. Hän on tuommoinen ystävällinen iloinen ihminen ja kysyy tietysti heti palattuani, mitä hänen tuomisistaan pidimme.
— Ethän niin voi vastata, kun emme tosiaan ole nauttineet hänen tuomisistaan, väitti isä tyynesti.
— En tietysti, vaan eipä pikku kimpriukonen olisi pahaa tehnyt.
— Mikä? kysyivät Felix ja Cuthbert yhtaikaa.
— No — se on vain niitä Talbothaysin sanasutkauksia, vastasi Angel punastuen. Hän huomasi vanhempainsa menetelleen oikein mielipiteensä mukaan, vaikkei hän hyväksynyt heidän mielipidettään, eikä hän puhunut sen enempää.
26.
Vasta illalla perherukouksen perästä oli Angelilla tilaisuus puhella isänsä kanssa asioista, jotka painoivat hänen sydäntään. Hän oli valmistaunut käymään asiaan kiinni ollessaan polvillaan matolla veljiensä takana ja katsellessaan näiden kengänpohjia ja kengänkorkojen pikku nauloja. Kun iltarukous oli pidetty, niin vanhemmat veljet lähtivät huoneesta äitinsä kera, ja Angel jäi yksin isänsä luo.
Ensiksi hän kertoi aikomuksestaan ruveta suurviljelijäksi joko Englantiin tai siirtomaihin. Siihen isä sanoi, että koska hänen ei ollut tarvinnut lähettää Angelia Cambridgeen, hän oli pitänyt velvollisuutenaan panna joka vuosi syrjään vähäisen määrän ostaakseen tai vuokratakseen hänelle jonain päivänä maatilan, jottei hän tuntisi jäävänsä huonommalle osalle.
— Tämän maailman hyvyyteen nähden, jatkoi hänen isänsä, sinä epäilemättä olet paljon edempänä veljiäsi muutaman vuoden kuluttua.
Tämä isän suopeamielisyys yllytti Angelia ottamaan puheeksi toisen ja rakkaamman aineen. Hän huomautti isälleen, että hän oli kahdenkymmenen kuuden vuoden vanha ja että hän kaipaisi sivullaan tukea ruvetessaan maanviljelijäksi — tarvittiin joku pitämään silmällä kotoisia askareita hänen ollessaan pelloilla ja niityillä. Eikö hänen sen vuoksi ollut paras mennä naimisiin?