— Silloinhan minä jo myöntäisin, vai mitä?
— Eihän se muuta merkitsisi kuin että rakastat minua, vaikkapa et voisikaan tulla vaimokseni, ja olethan jo aikoja sitten, kiltisti kyllä, sen myöntänyt.
— No olkoon menneeksi, "rakkahin Angel", koska minun kerran täytyy, mutisi Tess kynttilään tuijottaen ja huulet veitikkamaisesti myhässä jännityksestä huolimatta.
Clare oli päättänyt olla suutelematta häntä, ennenkuin hän oli saanut luvan. Mutta miten olikaan, kun Tess seisoi siinä somassa, sonnustetussa lypsypuvussaan, hiukset huolimattomasti kietaistuina päälaelle, kunnes ehtisi ne lypsyltä päästyä paremmin suoria, niin hän rikkoi lupauksensa ja painoi silmänräpäykseksi huulensa hänen poskelleen. Tess riensi portaita alas katsomatta häneen tai virkkamatta sanaakaan. Toiset tytöt olivat jo alhaalla. Kaikki, Mariania lukuunottamatta, katsoivat epäluuloisina heihin kynttiläin himmeässä valossa, johon yhtyi päivän ensimäiset, kylmät säteet.
Kun oli päästy maidon kuorinnasta — mikä päivä päivältä kävi yhä helpommaksi, koska maitoa tuli vähemmän — niin Retty ja hänen kumppaninsa menivät ulos, ja molemmat rakastavat seurasivat heitä.
— Meidän värisevä elämämme on aivan erilainen kuin heidän elämänsä, vai eikö? kuiskasi Angel hiljaa Tessille, kun he astelivat tyttöjen perästä.
— Tuskinpa kovin erilainen, sanoi Tess.
— Kuinka niin?
— Eipä ole monta naista, joiden elämä ei olisi — värisevä, vastasi Tess, viivähtäen hetkisen uutta sanaa lausuessaan, aivan kuin se olisi tehnyt häneen vaikutuksen. Noissa kolmessa on enemmän kuin luuletkaan.
— Mitä sitten?