Joku oli koputtanut ulko-ovelle. Clare riensi avaamaan ja palasi kohta pieni käärö kädessä.
— Ei se ollutkaan Jonathan, hän sanoi.
— Sepä noloa, vastasi Tess.
Käärön oli tuonut erikoinen lähetti, joka oli saapunut Talbothaysiin Emminsterin pappilasta, heti kun vastanaineet olivat lähteneet, ja oli tullut tänne, koska häntä oli varotettu jättämästä kääröä muiden kuin Claren käteen. Clare katsoi kääröä kynttilän valossa. Se oli lakattu hänen isänsä sinetillä ja osotettu "Rouva Angel Clarelle", hänen isänsä käsialalla.
— Pieni häälahja sinulle, hän sanoi antaen sen Tessille. Kaikki he muistavatkin.
Tess näytti hieman neuvottomalta ottaessaan käärön Angelilta.
— Etköhän sinä avaisi, armaani, hän sanoi. Suuret sinetit ovat minusta vastenmielisiä; ne näyttävät niin juhlallisilta. Ole hyvä ja avaa!
Angel avasi käärön. Siinä oli sahviaanista tehty lipas, ja kannella oli kirje ja avain.
Kirje oli Clarelle ja kuului näin:
"Rakas poikani!