— Sinun mistelinoksasi alla.
— Hyvä Jumala — kuinka, millä tavoin? hän kysyi ankarasti.
— Kerron sinulle asian, jollet suutu, hän sanoi tuskallisesti. Matkalippaan ympärillä olleella nuoralla. Mutta kun tuli ratkaiseva hetki — en uskaltanutkaan. Pelkäsin siitä koituvan häpeätä sinun nimellesi.
Tämä pakollisesti tehty tunnustus teki Clareen selittämättömän vaikutuksen. Hän piti yhä Tessiä kädestä ja kääntäessään katseensa hänen kasvoiltaan maata kohti hän lausui vapisevalla äänellä:
— Kuulehan nyt! Sinä et saa päästää päähäsi tuommoisia kauheita ajatuksia! Lupaa minulle, ettet koskaan yritä tuommoista!
— Kernaasti sen lupaan. Älysin kyllä itsekin, kuinka joutavata se oli.
— Joutavata! Ihan mieletöntähän se oli.
— Mutta Angel, hän väitti luoden suuret silmänsä tyynesti häneen, ajattelinkin sitä vain sinun vuoksesi, päästääkseni sinut vapaaksi ilman avioerosta johtuvaa häväistystä. Itseni vuoksi en sitä koskaan uneksinutkaan. Mutta liian hyvä olisi sentään minulle, että oma käteni teon suorittaisi. Sinun asiasi, onneton puolisoni, olisi antaa minulle kuolonisku. Ajattelin, että rakastaisin sinua vielä enemmän — jos se olisi mahdollista — jos saattaisit sen tehdä, koska muutakaan pelastuskeinoa ei ole olemassa. Tunnen kuinka kurjan kurja minä olen, kuinka pahoin olen tielläsi!
— So, so!
— Koska sinä et sitä hyväksy, niin jätän sen tekemättä. En tahdo sinua vastustaa.