— Sinä et saa raataa tuolla tavoin, hän sanoi. Sinä et ole piikani, olet vaimoni.
Tess kohotti silmiään ja hänen mielensä kävi hieman kirkkaammaksi.
— Saanko minä tosiaan pitää itseäni sinä? hän kysyi tuskallisesti hymyillen. Nimellisesti olen vaimosi, sitä kai tarkotat. Enpä pyydäkkään enempää.
— Sinä olet vaimoni, Tess, ja semmoisena sinun on itseäsi pidettävä.
Mitä sinä tarkotit?
— En tiedä, hän sanoi hätäisesti kyynelsilmin. Ajattelin — tarkotan, että olen liian halpa sinulle. Johan sen sinulle aikoja sitten sanoinkin ja juuri sen vuoksi en tahtonut mennä kanssasi naimisiin, mutta sinä et hellittänyt.
Tess puhkesi nyyhkyttämään, kääntyen selin häneen. Tämä olisi saattanut minkä muun miehen tahansa heltymään paitsi Angel Claren. Niin lempeä ja hellämielinen kuin hän tavallisesti olikin, piili hänen mielessään kuitenkin horjumaton johdonmukaisuus, samoin kuin metallisuoni pehmeässä savessa. Se oli estänyt hänet astumasta kirkon palvelukseen, se esti hänet avaamasta syliänsä Tessille. Sitä paitsi hänen lempensä oli enemmän kirkkautta kuin hehkua; jos hän oli lakannut uskomasta johonkin naiseen, niin hän lakkasi seuraamasta häntä, päinvastoin kuin monet tunteelliset luonteet, jotka saattavat intohimoisesti rakastaa sitä, mitä heidän täytyy halveksia.
Clare odotti, kunnes Tess herkesi nyyhkyttämästä.
— Toivon, että puolet Englannin naisista olisi yhtä kunniallisia kuin sinä, hän sanoi katkerana koko naissukupuolta vastaan. — Ei ole nyt kysymys kunniallisuudesta, vaan periaatteesta.
Häntä tuiversi vihan myrsky, mikä tempaa mukaansa hänenlaisensa ihmiset, kun heidän uskonsa tuntuu pettävän. Hänen sielunsa syvyydessä kaikui kyllä myötätuntoinen pohjasävel, jonka avulla maailmaa kokeneempi nainen olisi saattanut hänet jälleen omakseen vallottaa. Mutta Tess ei tätä ajatellut, hän hyväksyi kaikki oikeudenmukaisena rangaistuksena uskaltamatta lausua sanaakaan. Hänen horjumaton uskollisuutensa oli miltei säälittävä. Niin kiihkeäluontoinen kuin hän olikin, ei Claren ankarilla sanoilla ollut tehoa häneen, hän ei loukkaantunut, ei ajatellut mitään pahaa hänestä.
Ilta, yö ja aamu kuluivat niinkuin edellisenäkin päivänä. Vain yhden ainoan kerran uskalsi ennen niin vapaa ja rohkea Tess lähestyä Angelia. Se tapahtui silloin, kun tämä läksi kolmannen kerran myllyyn. Pöydästä noustessaan Angel sanoi "hyvästi", ja Tess vastasi samoin taivuttaen päätään häntä kohti, aivan kuin tahtoakseen suudella häntä. Mutta Clare ei ollut niinä miehinäänkään, vaan pyörähti pois sanoen: — Kyllä minä tulen ihan määrälleen kotiin. Tess lyyhähti kokoon, ikäänkuin ukkosen lyömänä. Monesti oli Clare omin lupinsa koettanut saavuttaa hänen huuliansa, monesti oli sanonut hänen suunsa ja henkensä tuoksuvan voille, maidolle ja hunajalle, joista hän pääasiassa eli, oli vakuuttanut imevänsä ravintonsa hänen huuliltaan ja sen semmoista hölynpölyä. Mutta nyt ei hän niistä välittänyt. Clare huomasi hänen liikutuksensa ja sanoi lempeästi: