— Saatanhan sen teille sanoa, rakas äiti, jatkoi hän. Tarkotukseni oli, ettei hän tulisi tähän taloon, ennenkuin voisi esiintyä täysin luontevasti. Tämän Brasilian-tuumani olen vastikään saanut päähäni. Jos tulee lähtö, ei hän tietysti voi seurata minua tällä ensi matkalla. Hän jää äitinsä luo, kunnes minä palaan.
— Enkö minä saa häntä nähdä ennen lähtöäsi?
Angel pelkäsi, ettei se käynyt päinsä. Hän palaisi kyllä vuoden perästä, jos matkustaisi heti, ja sitten he saisivat nähdä Tessin, ennenkuin hän läksisi pois toisen kerran — hänen kanssansa.
Kiireisesti laitettu illallinen oli pöydällä, ja syödessään Clare selitteli lähemmin suunnitelmiaan. Mutta äiti oli yhä pettyneellä mielellä. Into, jolla Angel viime kerralla oli puhunut Tessistä, oli herättänyt hänessä myötätuntoisuutta; hän oli jo alkanut kuvailla mielessään, että Nazaretistakin saattoi tulla jotain hyvää — ihastuttava nainen Talbothaysin meijeristä. Hänen silmänsä tähystivät poikaa, kun tämä söi.
— Mutta etköhän voisi kuvailla, millainen hän on? Varmasti hän on kaunis, Angel?
— Siitä ei ole epäilemistäkään, tämä vastasi innolla, mikä oli omansa peittämään hänen katkeruuttaan.
— Ja että hän on puhdas ja siveä, sitä ei tarvitse kysyäkkään?
— Tietysti hän on puhdas ja siveä.
— Jo nyt näenkin hänet edessäni. Sinä sanoit tuonnottain, että hän on hienopiirteinen: hänellä on pehmeät, punaiset huulet kuin Cupidon jousi, mustat silmäripset ja kulmakarvat, tavattoman vahva palmikko ja suuret punasinervänmustat silmät.
— Niin sanoin, äiti hyvä.