Lyhty, joka riippui vankkurien sivulla, oli sammunut, mutta toinen loisti häntä vasten silmiä — paljon kirkkaammin kuin hänen oma lyhtynsä oli loistanut. Jotain kauheata oli tapahtunut. Valjaat olivat sotkeutuneet johonkin, joka sulki tien.
Tess hyppäsi hämmentyneenä maahan, ja tuokiossa selvisi hänelle pelottava totuus. Korinan synnytti hänen isänsä hevosraukka, Prinssi. Huimasti kiitävät postivaunut olivat pimeässä ajaneet hänen hitaiden ja kömpelöiden ajopeliensä päälle. Postivaunujen terävä aisa oli tunkeutunut Prinssi poloisen rintaan kuin miekka, ja haavasta pursui verta virtanaan, pudoten sihisten tielle.
Epätoivoissaan Tess hyppäsi hevosensa eteen ja pisti kätensä haavaan, saamatta aikaan muuta kuin että purppuranpunaiset pisarat tahrivat hänet yltyleensä. Siinä hän seisoi katsellen avutonna eteensä. Prinssi seisoi vakavana ja liikkumatonna, niin kauan kuin jaksoi; sitten se äkkiä tuuskahti maahan.
Jo tuli postimieskin hätään ja alkoi kiskoa ja riisua Prinssiä valjaista. Mutta se oli jo kuollut, ja nähtyään ettei asia ollut autettavissa mies palasi oman hevosensa luo, jolle ei ollut tullut mitään vahinkoa.
— Te ajoitte väärää puolta, hän sanoi. Minun on pakko rientää eteenpäin postisäkkeineni, niin että teidän olisi paras odottaa tässä rattainenne. Minä lähetän jonkun teitä auttamaan, heti kun vain voin. Kohta päiväkin valkenee, niin ettei teillä ole mitään hätää.
Hän nousi vaunuihinsa ja ajoi tiehensä, ja Tess jäi odottamaan. Ilma kävi valoisammaksi, linnut alkoivat liikkua pensaikoissa ja viserrellä, maantie hohti kohta valkoisena, mutta Tessin kasvot näyttivät vielä vaaleammilta. Iso verilätäkkö alkoi jo hyytyä ja auringon noustessa se säteili sadoissa eri väreissä. Prinssi makasi vieressä kankeana ja liikkumatonna, silmät puoleksi avoimina.
— Tämä on kaikki minun työtäni, huudahti tyttö katsellessaan hevosvainajata. En kykene itseäni millään puolustamaan, en millään! Millähän isä ja äiti nyt elävät! Aapo, Aapo! Hän pudisteli poikaa, joka oli nukkunut rauhassa tapahtumasta huolimatta. — Emme pääse kauemmaksi. Prinssi kuoli!
Kun Abraham älysi, millä kannalla asiat olivat, niin hänen kasvonsa kävivät vakaviksi kuin vanhalla miehellä.
— Eilen minä vain tanssin ja nauroin, haasteli Tess itsekseen. Voi minua hölmöä!
— Tämä on sen vuoksi, että me asumme rumassa tähdessä emmekä koreassa, mutisi Abraham itkeä vetistellen.