— Miehesi — miehesi! Sepä merkillistä! Johan sinä viime kerralla taisit viitata siihen suuntaan. Mitä sinä oikeastaan uskot, Tess? hän kysyi. Sinulla ei näytä olevan uskontoa lainkaan — kenties minä olen siihen vikapää.
— On minulla. Vaikka en usko mihinkään yliluonnollisiin.
D'Urberville katsoi häneen epäilevästi.
— Arveletko siis, että minä olen tuiki väärällä tolalla?
— Melkeinpä vain.
— Hm … minäpä olen luullut olleeni varsin oikealla, hän sanoi epävarmasti.
— Uskon vuorisaarnan henkeen, samoin tekee miehenikin. Mutta en usko…
Ja hän selitti, mitä ei uskonut.
— Juttu on se, sanoi D'Urberville kuivasti, että mitä ikänä rakas miehesi uskoo, sitä sinäkin uskot, ja mitä hän ei usko, sitä et sinäkään usko, vähääkään itse miettimättä ja tutkimatta asiaa. Sepä onkin teidän naisten tapaista. Sinun järkesi on hänen järkensä orjana.
— Hänpä tietääkin kaikki, vastasi Tess niin voitonriemuisella yksinkertaisella uskolla Angel Clareen, että tuskinpa oivallisinkaan mies olisi moista ansainnut.