— Se tyttö on jo vallottanut sukumme nuoremman haaran, jatkoi eukko miehelleen, ja olisipa hän aika pöllö, jollei osaisi pitää nyt saaliistaan kiinni.
— En minä oikein suvaitse lasteni lähtevän pois kotoa, sanoi ukko. Koska minä kerran olen suvun päämies, niin muut saisivat tulla minun luokseni.
— Mutta anna hänen toki mennä, Jussi kulta, maanitteli eukko hupakko. Poika tuntuu pihkaantuneen häneen — näethän sen itsekin. Serkutteli häntä! Aivan varmaan hän ottaa Tessin vaimokseen ja tekee hänestä uhkean rouvan. Saadaanpa nähdä, ettei hän jää arvossa esi-isiään jälemmä.
John Durbeyfieldillä oli enemmän suuria ajatuksia itsestään kuin tarmoa ja terveyttä, ja eukkonsa tarina miellytti häntä.
— Saattaapa olla nuorella D'Urbervillellä tuommoiset tuumat, hän sanoi, kukaties hän aikoo parantaa vertansa yhtymällä vanhempaan haaraan. Tess, pikku veitikka! Vai sai se käynnillään niin suuria aikaan!
Sillä välin Tess asteli ajatuksissaan puutarhassa karviaispensaiden keskessä ja Prinssin haudalla. Kun hän tuli sisään, niin äiti otti asian taas puheeksi.
— No, mitä sinä aijot tehdä? hän kysyi.
— Kunpa olisin nähnyt itsensä mrs D'Urbervillen, vastasi Tess.
— Minun mielestäni voisit yhtäkaikki päättää asian. Näethän hänet sittenkin.
Isä ryki tuolillaan.