Niin oli mennyt kuukausi tai kaksi, kun tuli muuan syyskuun lauantai, jolloin piti olla markkinat. Silloin trantridgelaiset vasta lystiä pitivät kapakoissa. Aurinko oli laskenut aikoja sitten, Tess seisoi odottaen kumppanejaan, kunnes oli aivan väsyksissä. Seisoessaan sen kapakan nurkalla, missä muut istuivat, hän kuuli askeleita ja näki sikarin hehkuvan. Se oli D'Urberville. Hän viittasi Tessille, ja tämä astui vastahakoisesti häntä kohti.
— Mitä sinä täällä näin myöhällä teet, kaunokaiseni? kysyi hän.
Tess oli niin väsynyt päivän työstä ja astumisesta, että uskoi hänelle huolensa.
— Olen odottanut heitä pitkän aikaa kotimatkalle, sillä pimeällä en oikein osaa yksin Trantridgeen. Mutta enpä taida jaksaa odottaa kauempaa.
— Älä odotakkaan. Olen täällä ratsain, mutta tulehan "Liljaan", niin minä otan vaunut ja kyyditsen sinut kotiin.
Tessin mielestä ei ollut koskaan hävinnyt epäluulo nuorta herraansa kohtaan ja vaikka häntä väsyttikin, tahtoi hän mieluummin palata kotiin jalkaisin työväen seurassa. Niin hän sanoi olevansa hyvin kiitollinen, mutta ei tahtonut vaivata häntä. — Lupasin heitä odottaa ja se minun on tehtäväkin.
— Niinkuin tahdot, hupakko!
Hän oli parhaiksi sytyttänyt sikarinsa uudelleen ja mennyt tiehensä, kun trantridgelaisetkin alkoivat huomata ajan lentäneen ja valmistautuivat lähtemään. He keräsivät nyyttinsä ja korinsa ja puolta tuntia myöhemmin, kellon lyödessä neljänneksen yli yksitoista, he tallustelivat kotia kohti.
Matkaa oli neljä kilometriä kuivaa valkoista tietä, jonka kuunvalo teki tänä iltana vielä valkoisemmaksi.
Tess huomasi heti kävellessään milloin minkin kanssa, että viileä yöilma hoipertelutti miehiä, jotka olivat kallistelleet liiaksi lasia, eivätkä jotkut iloisemmat naisetkaan olleet oikein varmoja askeleistaan — nimittäin muuan roteva tummaverinen tyttö Car Darch, myöskin Patarouvaksi sanottu, joka viimeisiin saakka oli ollut D'Urbervillen suosikki, ja Nanni, hänen sisarensa, liialta nimeltä Ruuturouva, sekä muuan nuori vaimo, joka jo oli kaatunut pari kertaa. Mutta kuinka maallisilta ja kömpelöiltä he muiden silmissä näyttivätkin, niin omasta mielestään he olivat vallan toista. Tietä kulkiessaan he tuntuivat leijailevan avaruudessa pää täynnä alkuperäisiä ja syviä ajatuksia, luullen että he ja ympärillä oleva luonto muodostivat kokonaisuuden, jonka eri osat sulautuivat sopusuhtaisesti toisiinsa. He olivat yhtä yleviä kuin kuu ja tähdet heidän yläpuolellaan, ja kuu ja tähdet olivat yhtä loistavia kuin he.