— Koko viikon minä teen työtä ihmisten hyväksi, mutta sunnuntait Jumalan kunniaksi. Se on parempaa kuin toinen — vai mitä? Minulla on pikkusen tekemistä tuossa veräjänpielessä. Puhuessaan mies poikkesi aukeamaan, joka johti niitylle. — Odottakaapa hetkinen, hän sanoi, tulen tuossa paikassa.
Kun miehellä oli hänen korinsa, ei Tess voinut muutakaan tehdä ja jäi odottamaan, katsellen miehen puuhia. Tämä laski korin ja maaliastian nurmikolle, sekotti maalia siveltimellä, joka oli purkissa, ja alkoi maalata isoja, jäykkiä kirjaimia keskimäiseen kolmesta poikkipuusta, pannen pilkun joka sanan perään, aivan kuin antaakseen lukijalle aikaa painaa sana sydämeensä:
Sinun, kadotuksesi, ei, makaa.
2 Piet. II. 3.
Punaisina loistavat kirjaimet pistivät räikeästi silmään rauhallista maisemaa, kuihtuvia pensaita, sinistä taivasta ja sammaltuneita veräjälautoja vasten. Ne näyttivät huutavan ja panevan ilman värisemään. Jotkut olisivat kenties huudahtaneet: "voi teologia parkaa!" nähdessään tuon kamalan töherryksen — mikä osaltaan ilmaisi ihmiskunnalle aikoinaan niin paljon hyvää tehneen uskon viimeistä luonnotonta vaihetta. Mutta Tessin sydämeen sanat sattuivat pelottavan syyttävinä. Tuntui kuin tuo mies olisi tiennyt, mikä hänen mieltään painoi, vaikka hän olikin ventovieras.
Saatuaan työnsä valmiiksi mies otti hänen korinsa, ja Tess jatkoi koneellisesti kulkuaan hänen rinnallaan.
— Uskotteko te maalaamiinne sanoihin? hän kysyi hiljaa.
— Uskonko? Enkö minä uskoisi eläväni?
— Mutta, sanoi tyttö vavisten, jollette ole tehnyt syntiä omasta tahdostanne?
Mies pudisti päätään.