— Tulen minä ilman Cambridgeakin toimeen, sanoi Angel lopulta. Tunnen ettei minulla ole oikeutta mennä sinne asiain näin ollen.
Tämän ratkaisevan päätöksen vaikutukset alkoivat pian näkyä. Angel kulutti vuosia tuumattomissa opinnoissa, yrittelyissä ja mietiskelyissä ja alkoi osottaa huomattavaa välinpitämättömyyttä yhteiskunnallisia muotoja ja sääntöjä kohtaan. Hän rupesi yhä enemmän halveksimaan aineellisia etuja, jotka seurasivat arvoa ja rikkautta. Ei hän välittänyt "hienoihin perheisiin" kuuluvista henkilöistäkään, jollei näillä vain ollut uusia aatteita. Tämän vastapainoksi hänet lähetettiin Lontooseen näkemään vähän maailmaa ja harjottamaan jotain ammattia. Siellä hän menetti kokonaan hillintänsä ja oli joutua muutaman naisen pauloihin, joka oli häntä itseään paljon vanhempi, mutta tuli onneksi aikanaan älyynsä tarvitsematta suurin kärsiä kokemuksestaan.
Kun hän jo varhain oli tottunut yksinäiseen maaelämään, niin uudenaikainen kaupunkielämä tuntui hänestä voittamattoman, melkein ilettävän vastenmieliseltä, ja näin sulkeutui häneltä tie menestykseen, jonka hän olisi voinut saavuttaa maallisella alalla, kun ei ollut hengellisellekään uralle antautunut. Mutta johonkin toimeen oli ryhdyttävä, ja kun hänellä oli muuan ystävä, joka menestyi hyvin maanviljelijänä siirtomaissa, niin Angel alkoi tuumia, että se olisi oikea paikka hänellekin. Maanviljelys — joko siirtomaissa, Ameriikassa tai kotona — maanviljelys joka tapauksessa, sitten kun hän siihen olisi täysin perehtynyt huolellisesti harjottelemalla, oli ala, joka arvattavasti tekisi hänet riippumattomaksi tarvitsematta uhrata sitä, mitä hän piti suuremmassa arvossa kuin toimeentuloaan, nimittäin henkistä vapauttaan.
Niin tapaamme Angel Claren, kuudenkolmatta vuoden vanhana, meijerioppilaana Talbothaysissa, ja kun ei lähistössä ollut sopivaa asuinpaikkaa, niin hän oli meijerinhoitajan luona täysihoidossa.
Hän asui suunnattoman suuressa ullakkosuojassa, joka ulottui yli koko meijerirakennuksen. Sinne ei päässyt muuten kuin juustoparven tikapuita myöten eikä siellä oltu asuttu pitkiin aikoihin, kunnes hän tuli ja valitsi sen suojakseen. Täällä hänellä oli riittävästi tilaa ja usein hänen kuultiinkin kävelevän edestakaisin talonväen ollessa jo levolla. Osa ullakkoa oli erotettu verkolla, jonka takana oli hänen sänkynsä, ja muu osa oli sisustettu kodikkaaksi arkihuoneeksi.
Alussa hän viihtyi ullakkosuojassaan oikein hyvin, luki ja soitti vanhaa harppua, jonka hän oli ostanut huutokaupasta; huonolla tuulella ollessaan hän sanoi vielä joskus saavansa käyttää sitä kaduilla ansaitakseen leipänsä. Mutta pian häntä halutti oppia tuntemaan ihmisiä vähän lähemmin ja niin hän rupesi käymään ruualla keittiössä, syöden meijerinhoitajan ja hänen vaimonsa sekä talon muun väen kanssa, mistä muodostui varsin vilkas seurapiiri; sillä vaikka lypsyväestä vain muutamat olivat yötä talossa, söivät kuitenkin useimmat siellä. Kuta kauemmin Clare oleskeli meijerissä, sitä vähemmän vastenmieliseltä ympäristö hänestä tuntui, sitä enemmän hän oppi elämään niinkuin työkumppaninsa.
Aivan erinomaisesti hän heidän seurassaan viihtyikin — se häntä itseäänkin ihmetytti. "Maamoukasta" muodostamansa kuva hälveni kohta mielestä. Ei hän semmoista näillä main tavannutkaan. Alussa kyllä, kun Angelilla vielä oli tavallinen ympäristönsä tuoreessa muistissa, tuntuivat nämä hänen uudet ystävänsä hieman vierailta. Tuntui ensin arvoa alentavalta istua meijerimiehen pöydän ääreen kuin hänen perheensä jäsen. Heidän ajatuksensa ja tapansa tekivät häneen vastenmielisen vaikutuksen. Mutta päivä kului toisensa perästä, ja hän alkoi katsella asioita toisilla silmillä. Ilman huomattavaa muutosta oli yksitoikkoinen elämä muuttunut vaihtelevaksi. Hänen isäntänsä ja isännän talous, miehet ja tytöt, alkoivat eritä toisistaan, aivan kuin kemiallisessa prosessissa, kuta tutummiksi he tulivat Clarelle. Hänelle muistui mieleen Pascalin sanat:
"Kuta älykkäämpi itse on, sitä omituisempia ihmisiä saapi nähdä.
Arkisielun mielestä ovat kaikki samanlaisia."
Tuo tyypillinen ja muuttumaton "maamoukka" hävisi. Hänestä oli muodostunut joukko erilaisia kanssaihmisiä — eriluontoisia olentoja: toiset olivat onnellisia, useat yleviä, jotkut alakuloisia, joku harva nerokaskin, muutamat typeriä, toiset kevytmielisiä, toiset katkeria, jotkut mykkiä Miltoneja, jotkut voimakasluonteisia Cromwelleja. Heillä oli toisistaan omat ajatuksensa, kuten hänelläkin ystävistään, he saattoivat kiittää tai tuomita toisiaan, tuntea huvia tai mielipahaa toistensa heikkouksia tai paheita pohtiessaan. Ja jokainen heistä astui omalla yksilöllisellä tavallaan samaa tietä kuolemaa kohti.
Aivan odottamatta hän alkoi pitää ulkoilma-elämästä sen itsensä vuoksi eikä vain siksi, että se vei häntä lähemmä päämäärää. Hän tunsi olevansa aivan vapaa kroonillisesta synkkämielisyydestä, mikä valtaa sivistyneet rodut sitä mukaa kuin heidän uskonsa siunausrikkaaseen kaitselmukseen vähenee. Ensi kerran moneen vuoteen hän saattoi lukea mielikirjojansa, tarvitsematta ajatella oliko siitä hyötyä hänen tulevalle ammatilleen, sillä ne muutamat maatalouskäsikirjat, joihin hän katsoi tarpeelliseksi tutustua, eivät vieneet kovin paljon aikaa. Entiset ajatukset haihtuivat pois mielestä, ja hän näki uusia puolia elämässä ja ihmiskunnassa. Ja toiseksi hän tutustui lähemmin ilmiöihin, joista hänellä ennen oli ollut vain hämärä mielikuva — vuodenaikoihin ja niiden vaiheisiin, aamuun ja iltaan, ilmaan ja tuuleen, puihin, veteen ja pilviin, varjoihin ja äänettömyyteen sekä elottomien kappalten ääniin.