— En, en mitenkään, hän kuiskasi innoissaan, luulen että meidän tulee täällä hyvä olla, etkö luule, kunhan saat nähdä.
Päivät menivätkin hyvin. Syksy ja talvi kului, ilman että he sitä huomasivat. Oli niin rauhallista ja turvallista päällikön asunnossa. Aada kulki huolehtien kaikesta. Hänen talonsa oli lopulta mitä parhaimmassa kunnossa. Hän tiesi hyvin, missä kaikkea säilytettiin, niin hyvin varsin mitättömät esineet, jotka olivat ullakossa kirstuissa, kuin vaatteet ja hopea-astiat, jotka olivat vaatekaapeissa ja hopeansäilytys-lippaissa.
Kun kevät tuli, Aada alkoi järjestää taloa ulkopuolelta. Rappeutunut veranta korjattiin ja sai purjekangasta katteeksi. Myöhemmin — kesäkuulla — tuli lisää kesäinen kalusto: bambu-tuoleja, bambupöytä, millä aina oli pullo kesäjuomaa, jonka Aada ketterästi valmisti: hieman hapanta sitruuna-mehua, johon oli sekoitettu vähän vaniljia.
Mutta etupäässä hän piti huolta puutarhasta. Siinä kulki aina puutarhuri kastellen, leikaten ja istutellen. Usein iltapäivisin, kun aurinko kallistui länteen, kuuli hänen keritsimiensä äänen, jotka leikkasivat puita; lyhyitä teräviä kalskahduksia. Jo kesän ensi kuukausina oli puutarhaa kaunis nähdä. Monet kauniit kukat viihtyivät yltympäri lavoissa. Ja verannan juurelle oli istutettu muutamia juuria, harvinaisia lehtikasveja, joiden lehdet liehuivat, joko solakoita, vihreitä, tai sellaisia, jotka kasvoivat vahvasti ja imivät aurinkoa ja kosteutta, jos ne olivat matalavartisia, tumman kirjavan värisiä.
Aada harrasti suuresti kaikkea tätä; häntä ei ollenkaan rasittanut kaiken tämän hoitaminen ja järjestäminen. Hän seurasi ainoastaan sisällään olevaa vaistoansa, kuten lintu, joka levittää siipensä.
Ja kuten tässä suhteessa, hän oli kaikissa muissakin askareissaan ja yrityksissään.
Jopa osanotossaan siihen, jota monet kummalliset ihmiset pitävät jonakin alhaisempana toiminta-alana, nimittäin keittiö-toimiin, hän oli erittäin innokas. Varsinkin ruuanvalmistukseen hän aika ajoin osoitti suorastaan rajatonta harrastusta. Hän oli muun muassa kodistaan Vorre-kartanosta löytänyt vanhan keittokirjan, jota mielellään luki; Tämä keittokirja oli kuin mikäkin seikkailukirja: siinä vilisi metsälintuja ja vesilintuja, häränlihaa, jäniksiä ja hirviä. Sitten pienempiä lintuja, rastaita, lehtokurppia, sorsia ja kananpoikia ja lopuksi nuo vanhanaikuiset ylpeät ruokalajit: karhun kylkiluita, paistettuja pippurin ja suolan sekaisina ja metsäsika, joka tuotiin pöytään, kokonaisena paistettuna ja koristettuna hopealla ja silkillä.
Aada oli kyllin rohkea ryhtyäkseen tekemään vaikeita ruokalajeja, joita tässä selitettiin, ja joista ennen ei ollut kuullut puhuttavan. Stahl seurasi tätä touhua, iloitsi usein ja piti ruokia oivallisina ja sanoi, että ne johtivat mieleen sen ja sen ruokalajin ulkomaalaisissa ravintoloissa. Kunnes molemmat, hän ja Aada, eräänä päivänä saivat vatsakipua erityisestä ruokalajista, jolla niinikään oli sijansa tuossa runsasaineisessa keittokirjassa. Silloin nauroi Stahl ja meni keittiöön ja pyysi halonhakkaajaa ja keittäjätärtä pitämään silmällä kelpo emäntää, joka pian ei enää ollut hillittävissä. Ja keittäjätär ja halonhakkaaja, jotka sinä päivänä olivat ihmetelleet Aadan keittotaitoa, nauroivat hekin, ja Aadakin luonnollisesti nauroi katuvaisena ja päätään pudistaen.
Mutta siitäperin hän hylkäsi nuo vaikeat ruokalajit ja tyytyi paistiin, pihviin ja kotletteihin, joita opetti palvelijatarta paistamaan, niin että ne loistivat mehukkaina ja houkuttelevina.
Tuo roomalainen piirakka oli ainoa hullutus, johon Aada oli eksynyt. Muuten hän ei ollut kovin levoton. Hänen vaatimuksensa elämään nähden eivät olleet suuria, ja hänen ylellisyytensä oli varsin vaatimaton. Silloin tällöin pullo Maria Farinaa, jota hän käytti tehdäkseen pesuveden raittiimmaksi. Hänen pukunsa tosin oli hyvin tyylikäs, mutta silti hyvin yksinkertainen. Kesällä hän kernaasti käytti valkoisista tai helmenharmaasta kankaasta tehtyjä pukuja, joita koristivat Wildein vanhat hopeasoljet ja Öjvind Galten hopeavyö. Talvella hän enimmäkseen piti mustasta ja jostakin kultakoristeesta, minkä vuosien kuluessa oli saanut isältään.