Sulasta väsymyksestä täytyi miesten kymmenen minuutin ajaksi levähtää; tämä aika käytettiin ostojen vertailemiseen. Lepoajan alkaessa myytiin sokeriosakkeita 155:lla, neljännestuntia kestäneen raivopuuskauksen aikana olivat osakkeet laskeneet 210:stä 155:en, mutta näiden kymmenen minuutin kuluessa nousivat ne taas 167:än. Barry Conant oli taas asettunut keskelle joukkoa silmäiltyään nopeasti läpi juoksupoikien hänelle ojentamat lyhyet tiedonannot ja jaettuaan apulaisilleen määräyksiä. Hän oli nähtävästi saanut uutta rohkeutta päämiestensä lähettämistä uudistetuista määräyksistä. Useimpain kaidepuun rajoittamassa keskustassa olevain miesten kasvot olivat kamalannäköiset, toisten valkeat kuin juuri sairasvuoteelta nousseilla, toisten punaiset kuin olisivat halpauksen saamaisillaan — kaikissa jännitetty ilme, ikäänkuin olisivat odottaneet valamiesten tuloa, joiden pitäisi langettaa tuomio elämästä tai kuolemasta. Kaikki tiesivät Bobin myyneen toista sataatuhatta sokeriosaketta, joitten pitäisi tuottaa yli neljän miljoonan dollarin voiton. Alkaisiko hän vielä myydä, vai oliko hän jo lopettanut? Olivatko ne osakkeita, joita hänellä ei ollut ja joita täytyi ostaa takaisin, vai olivatko ne jo hänen hallussaan — tässä tapauksessa, kenen ne olisivat? Myivätkö salaliittolaiset kukin omiaan, vai myivätkö he yhteisesti, ja tokkohan Camemeyer ja "Standard Oil" tyhjentäisivät varastonsa tehdäkseen mahdottomaksi apulisän saamisen Washingtonista? Nämät kysymykset kihisivät kuin höyry höyrypannussa näiden välittäjien aivoissa, milloin kuumana, milloin kylmänä, sillä vastauksesta riippui monen miehen omaisuus, monen joka henkeään pidättäen vartoi taistelun uudistamista tai lakkaamista. Barry Conantinkin tavallisesti niin liikkumattomilla kasvoilla kuvastui levottomuus.
Bob oli todellakin koko joukossa ainoa, joka ei ilmaissut, mitä mielessään piili. Hänen huulillaan pörssipelin alkaessa väreillyt pilkallinen hymy leikki vieläkin hänen suunsopissaan, kun hän suoristi itseään vastustajansa edessä. Nyt saivat kaikki nähdä, ettei hän ollut vielä lopettanut. Barry Conant oli nähtävästi valmistaunut jouduttamaan taistelua, vaikkakin entistä varovammin: "67, l,000:sta." Eräs hänen apulaisistaan tarjosi 67 500:sta, toinen 67 300:sta, ja kun Bob ei näyttänyt aikovan suostua näihin tarjouksiin, kuultiin 67 eri suuruisista summista tarjottavan pitkin koko linjaa. Ehkä Bob itsekseen löi arpaa, ostaako takaisin kaikki ennen myymänsä, tai myöskin laski yhteen tarjouksia mikäli niitä tehtiin. Hän ei sanonut mitään puoleen minuuttiin, ja tämä puoli minuuttia oli kokonainen ijäisyys näitten kidutettujen miesten mielestä. Mutta sitten teki hän kädellään liikkeen ikäänkuin olisi siunannut koko joukon ja sanoi kylmäverisesti: "Myyty kaikki osakkeet 5,600 kaikkiaan."
"67 l,000:sta", tarjosi taas Barry Conant. "Myyty." "67 5,000:sta." "Myyty." "66 l,000:sta." "Myyty". Laskeminen viidestätuhannesta tuhanteen ja yhteen dollariin osakkeelta tässä Barry Conantin tarjouksessa oli haavoitetun mutta yhä vieläkin rohkean kenraalin käsky: "Peräytykää!" Bob kuuli sen. "10,000 ja siitä alaspäin 65:stä, 64:stä, 62:sta, 60:stä." Hälinä oli yhtä hurja kuin ennenkin. Koko joukko, lukuunottamatta Barry Conantia ja hänen apulaisiaan, näkyi tulleen siihen johtopäätökseen, että Bobin uudistettu hyökkäys merkitsi hänen puolueensa olevan voitolla, ja ne, jotka olivat pitäneet osakkeensa kaikesta huolimatta eläen toivossa, yhtähyvin kuin nekin, jotka olivat myyneet etukäteen ja olleet kahden vaiheella, missä määrässä heidän pitäisi täyttää sitoumuksensa, tai myisivätkö enemmän ja suuremmalla voitolla, myivät nyt kilpaa kuin hullut. Kaikki aavistivat pörssikauhun olevan tulossa. Kaikki huomasivat sen tulevan olemaan vakavaa laatua, sillä tietämättömimmätkin pörssisalissa olivat kuulleet, että suunnaton määrä sokeriosakkeita oli Washingtonin keinottelijakokelaitten hallussa, jotka olivat ostaneet ne korkeista hinnoista. Sokeriosakkeet alenivat nyt kaksi, kolme, viisi dollaria kappaleelta joka kaupassa, ja kauhu levisi muittenkin osakkeitten myyntipaikkoihin, kuten aina tapahtuu; sillä kun äkkiä suuria vahinkoita sattuu toisissa osakkeissa, täytyy tappion kärsineitten myydä muut osakkeensa voidakseen kestää tämän tappion ja seuraus siitä on, että koko rakennus romahtaa kuin korttitalo. Sokeriosakkeet olivat juuri laskeneet alle 110:n, kun puheenjohtajan voimakas vasaranisku kajahti kautta huoneen. Silmänräpäyksessä tuli kuolonhiljaisuus. Kaikki tunsivat tämän äänen pahinta onnettomuutta ennustavan pörssissä, sillä se merkitsee kaupat täydyttävän keskeyttää, jotta puheenjohtaja voisi ilmoittaa jonkun pörssin jäsenistä tehneen konkurssin.
Perkins, Blanchard & C:o ilmoittavat täytyneensä lakkauttaa maksunsa.
Tämä ilmoitus, joka osoitti yhden vanhimmista liikkeistä jo kukistuneen Bobin menettelyn tähden, antoi aihetta yhä kiihkeämpään myyntiin. Pörssin jäsenet näyttivät käyttäneen lyhyttä vaitioloaikaansa täyttääkseen keuhkonsa ilmalla, sillä nyt alkoi kattoholvia tärisyttävä ulvonta joka taholla.
Katselin tarkkaan Bobia; oli todellakin mahdotonta irroittaa katsettani hänestä; häntä eivät vähintäkään ympärillään kaikuvat tuskanhuudot näyttäneet liikuttavan — tai oikeastaan hurjat välittäjät eivät huutaneet enään tarjouksiaan, he parkuivat. Hän jatkoi taipumattomana osakkeitten alentamista tuhansien ja kymmentuhansien suuruisissa erissä tarjoillen niitä.
Kerran toisensa perästä sattuivat iskut ja jokaisen hinnan alennuksen tiedoksi tultua uudistui hirvittävä karjunta. Kun osakkeita tarjottiin jo 80:llä — ei 180:llä, vaan 80:llä muitta mutkitta — näytti osakekeinottelijain viimeinen päivä koittaneen. Muutaman minuutin kuluttua ilmoitettiin jonkun pankin lakkauttaneen maksunsa, sitten taas jonkun yhtiön lopettaneen toimintansa. Mihin tämä päättyisi? Mikä voima hillitsisi tämän sulaneittein dollarien Niagaran? Äkkiä kuului Bob Brownleyn ääni yli melskeen. Hän taisi seisoa varpaillaan. Käsivartensa olivat kohotetut. Hän näytti olevan päätä pitempi muita. Hänen äänensä oli edelleenkin selkeä ja voimakas huolimatta kaksi tuntia kestäneistä tavattomista ponnistuksista. Tälle joukolle se mahtoi helähtää kuin pelastavan enkelin ääni. "80 25,000:sta ja siitä alaspäin." Silmänräpäyksessä sinkautettiin osakkeita hänelle joka puolelta. Hän oli ainoa huomattava ostaja osakkeitten laskettua alle 125:n. Barry Conant ja hänen apulaisensa olivat kadonneet kuten lumihiutaleet katoavat veturin vetoluukkuun junan kiitäessä eteenpäin pyryilmalla. Muutamien sekuntien kuluttua oli Bobille myyty haluamansa 25,000 osaketta. Taas kajahti hänen äänensä "80 25,000:sta." Myyjät epäröivät. Hän sai vaan muutamia tuhansia. "85 25,000:sta." Muutamia tuhansia lisää. "90 25,000." Vielä vähemmän. Hänen tarjouksensa alkoivat vaikuttaa joukkoon. Läpi huoneen kajahtavan huudon kuulivat toisillakin myyntipaikoilla olijat. — "Brownley on alkanut korottaa!" — Ja tästä tiedosta saaden uutta rohkeutta kokosivat ylennyskeinottelijat voimansa ja alkoivat tarjota kaikenlaisia osakkeita, jotka tunti sitten eivät olisi kelvanneet kenellekään mistään hinnasta.
Tuossa tuokiossa oli koko näyttämö muuttunut; nyt oli sekasorto yhtä suuri hintain ylenemisen kuin se äsken oli ollut niitten laskemisen tähden. Bob Brownley osti yhä edelleen, kunnes oli nostanut hinnan yli 150:n. Ja sitten kulki hän ympäri laskemassa yhteen kauppasummia. Tehtyään laskujaan kymmenen minuuttia palasi hän joukon keskikohtaan ja osti 11,000 osaketta lisäksi. Lähtiessään huomasi hän minut.
"Jim, oletko ollut kauvankin täällä?"
"Kokonaisen ijankaikkisuuden. Olin täällä pörssiä avattaessa ja Jumala varjelkoon minua elämästä enään sellaisia hetkiä kuin viimeiset kaksi tuntia. Minusta tuntuu kaikki unelta, kauhealta painajaiselta. Bob, sanohan jo Jumalan nimessä, mitä olet tehnyt!"