— Katsokaa! huusi hän. — Putska on koira! Sillä on tuossa kortissa tuntomerkki!
— Se on vale! kivahti Putska ja työnti Hertta-Pekan kelloa ja rahoja taskuunsa.
Mutta toisetkin pelaajat olivat käyneet hertta-ässään käsiksi. Ja selvästihän siinä nyt näkyi kaikkien silmiin se salainen viiru, jota ei ollut muissa korteissa. Otettiin esille toisetkin ässät ja tarkan tutkimisen perästä saatiin niistäkin merkit selville.
— Tämä on sikamaista!
— Annetaan Putskalle selkään!
Hertta-Pekka jo tarttui Putskaa kaulukseen ja ärjäsi:
— Tuo tänne paikalla kello ja rahat, muuten saat selkääsi!
Eikä siinä auttanut Putskalle muu kuin anna rahat ja kello. Tosin se käsi meni sinne liivintaskuun niin hirveän vaikeasti, mutta mennä sen täytyi.
— Tule huomenna meille, niin minä lunastan sen kelloni, sanoi Putska ja nousi ylös ja alkoi työntää viinapulloa sisälleen. Siinä oli vielä vähä jälellä.
— Elä vie sitä viinaa! Sen täytyy jäädä sakosta!