— Näyttääpä! Se on vanhan kahvisäkin näköinen, tai luutturievun tai lehmännahkan, — — niin juuri lehmännahkan näköinen se onkin!
— Jospa äiti näkisi sinua noin kiivaana…
— Helppo on sinun saarnata! Sinä saat aina uusia vaatteita, kun olet vanhempi ja minulle annetaan sinun vanhat korjattuina ja ne minun täytyy pitää hyvänä, vaikka kaik-ki tulevat nauramaan minulle koulussa!
Spirea laskeutui ääneti polville matkalaukun viereen ja alkoi ommella pitsiä kiivaan ja juonikkaan sisarensa mekkoon. Äiti oli heidän kotoa lähtiessä suudellut häntä ja sanonut: — ole nyt viisaana, vanhempana sisarena Kamilla paralle! Elä koskaan anna hänen juonitella, mutta auta häntä, kun voit ja ole hyvänä esimerkkinä. — Sentähden Spirea pidätti niitä vihaisia sanoja, jotka jo olivat hänen kielellään. Mutta hän ei ennättänytkään kuin pari kertaa neulalla pistää, ennenkuin Kamillan käsivarret kietoutuivat hänen kaulaansa ja Kamilla itkien ja nauraen puhui: — anteeksi, anteeksi, Spirea! Enhän aikonut mieltäsi pahoittaa! Millähän tavalla voisinkaan tulla yhtä hyväksi kuin sinä ja äiti?
— Minä en suinkaan ole hyvä, mutta ajattele, että sinä pahoitat äidin mieltä, joka kerta kun olet pahankurinen. Ja sitä paitse erästä toista.
— Tiedän, — Jumalaa! — virkkoi Kamilla vakavasti. Mutta samassa löysi hän jotakin eriskummallista matkalaukussaan.
— Johan nyt, Spirea, katsopas… uusi esiliina ja juuri semmoinen kuin olen itselleni toivonut! Lieneekö se minulle! Voi sitä äitiä, — tämän on hän ommellut ja pistänyt tähän minun sitä vähääkään aavistamatta!
Kamilla pani esiliinan päällensä, pisti kädet sen taskuihin ja hyräili:
"Kun kerran, äiti, kävelin
Taskussa pähkinöitä…"
— Oletteko valmiit, tyttöseni? — kysäsi Dea täti ystävällisesti ovessa ja päästi sisään Mobellen hyvää huomenta sanomaan. Kamilla punastui ja herkesi laulamasta, mutta Dea täti poistui eikä ollut huomaavinaan koko laulua.