— Oletpa vainenkin. Kaikki, jotka käyvät tyttöjen koulussa, ovat tyttöjä, se on varmaa se. Onnea vaan sinulle mamselli Rittenpumper, kun saat oppia ompelemaan ja kerimään, — jatkoi Masse, kiitäen Fritzin ohi.
— Suu kiinni, tähtitaivas! — huusi Fritz hänen jälkeensä, mutta huomasi itse, ettei ollut sanonut mitään sukkelaa, meni äreästi tyttöjen ohitse, ja tyrkkäsi heitä ikäänkuin sattumalta. Kun hän tuli koulun pihalle, kuului jo kellon kimakka ääni, — hän kiiruhti portaita ylös ja joutui pian keskelle poika- ja tyttöjoukon, jotka muurahaisten tavalla kihisten kiiruhtivat rukoukseen. Fritz meni muiden mukana, mutta kun hän sitten rukouksen pidettyä joutui ensiluokalle pojan viereen, jolla oli tuuhea punainen tukka ja toisella puolella tyttö, jolla oli ruudukas esiliina, rupesi häntä arveluttamaan. Hänelle muistui mieleen, että hän useasti oli kirjoittanut "viikko" yhdellä i:llä, että hänellä oli tapana jättää pois kaikki t-viivat, ettei hän oikein muistanut, olivatko Länsi-Intian saaret Välimeressä, vai missä ihmeessä, sekä monta muuta tieteen hedelmää, joista hän ei vielä yhtään voinut nauttia. Tänään ei kuitenkaan vielä sattunut hänen eteensä yhtään loukkauskiveä, lapsille annettiin läksyjä ja laskettiin kotiin.
Eteisessä tapasi Fritz jälleen vierustoveriaan. Hän kääntyi ylenkatseella pois tytön luota ja alkoi puhutella poikaa.
— Mikä nimesi on?
— Hektor Hällström.
— Hektor? Sehän on koiran nimi.
— Entä sinun nimesi?
— Fritz Amatus Pumpenritter.
— Mitä, Pumpernickeli? ivasi Hektor. Sehän on melkein sama kuin piparkakku. Tulehan tänne että saan maistaa kuinka imelälle maistut.
— Ole ilkkumatta! — huudahti Fritz, joka ei voinut kärsiä että häntä toistamiseen tänä päivänä ivattiin. Hän heitti koululaukkunsa lattialle ja hyökkäsi punatukka-poikaan, joka kuitenkin oli häntä vahvempi, ja antoi hänelle pari läiskäystä suuhun, niin että veri purskahti Fritzin nenästä kuin suihkulähteestä.