— Niin, niin — siinä olet nyt sinä
ja tässä olen minä,
ja velli on maassa.
Turhaan kärsääsi mullassa tuhrit,
hukkaan menivät jumalasi uhrit,
särkyi elämäsi aate:
nyt ilman jäi maha,
ystävä-paha!
Onko nyt parempi näin?
Olisit kuullut ja totellut mua,
niin kova onni ei kohdannut sua,
kuten kohtasi nyt.
Sinä olet kuin mies, joka omenapuuta
hoiti ja vaali ja maiskutti suuta,
kun ajatteli hedelmän-aikaa
— mutta, kun tuli viikot joina
omenat kypsyy, hän raakiloina
ne puusta poimi ja söi.
Oli hänellä aate — vain puuttui järki:
hän aatteen vuoks saman aatteen särki.
Niin teit myös sinä.
Mutta minä
en tee kuin sinä:
en elämäni-aatetta rikki pole.
Sillä minulla ei sitä ole…